Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tavio: Vain harvat maahanmuuttajat maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja ja käyttävät palveluja

29.06.2020 |18:19

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio sanoo, että ei ole mitään estettä ryhtyä tekemään Suomessa perheystävällisempää politiikkaa – sen sijaan että Suomi jatkaa toimintaansa maailman sosiaalitoimistona.

Valtaosa Suomeen tällä hetkellä tulevasta maahanmuutosta heikentää Suomen taloudellista huoltosuhdetta. Haitallisen maahanmuuton torjuminen onkin oleellista sen varmistamisessa, että Suomessa riittää resursseja suomalaisille vanhuksille ja muille palveluja tarvitseville.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio sanoo, ettei ole mitään estettä ryhtyä tekemään Suomessa perheystävällisempää politiikka, sen sijaan että Suomi jatkaa toimintaansa koko maailman sosiaalitoimistona.

– Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kaikista sosiaalituen saajista maahanmuuttajia on jo noin 40 prosenttia, joten kyseessä on suuri taakka julkiselle taloudelle.

Nettoveronmaksajaksi yli 3 000 euron kuukausipalkalla

Tavio lisää, että vain harvat maahanmuuttajat ovat nettoveronmaksajia, eli maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja ja käyttävät palveluja.

– Suomessa nettoveronmaksajaksi pääsee vasta sillä, että ansaitsee yli 3 000 euroa kuukaudessa. Humanitaaristen maahanmuuttajien ansiot eivät sille tasolle yllä. Työssäkäyvien, asiantuntijatehtävissä toimivien maahanmuuttajien osalta tilanne on tietenkin erilainen.

Halpatyövoima heikentää suomalaisen duunarin asemaa

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos huomauttaa, että halpatyövoiman maahanmuutto heikentää lisäksi suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa.

– Halpatyövoima on miinusmerkkistä myös julkiselle taloudelle. Vaikka olisi tullutkin töihin Suomeen, niin se ei vielä tarkoita, että olisi nettoveronmaksaja. Ja vain nettoveronmaksajat tuovat valtion kassaan lisää rahaa, jolla voidaan turvata esimerkiksi vanhusten palvelut.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17
8.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10
9.
Suomen uutiset logo

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?

27.06.2025 |14:55
10.
Suomen uutiset logo

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta

27.06.2025 |18:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää