

LEHTIKUVA
Tavio: Yritys typistää sukupuolet ilmoitusasiaksi on askel kohti järjettömyyttä – ”Tämä woketus ja sekoilu on mennyt liian pitkälle”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio muistutti eduskunnan eilisessä translakikeskustelussa, että sukupuoli ei ole pelkkä ilmoitusasia, vaikka hallitus ja kokoomus ovat vahvasti sitä mieltä.
Käsillä olevassa uudessa translaissa on Ville Tavion mukaan kyse arvovalinnasta, tunnustetaanko biologiset mies- ja naissukupuolet totuudenmukaisesti vai pyritäänkö niitä häivyttämään ja siirtämään vihervasemmistolaiseen konstruktioon sukupuolettomuudesta.
– Translaki nostaa ihmisen yksilöllisen oman tahdonilmaisun luomakunnan ylimmäksi mittariksi yli luonnonlakien ja järjestyksen. On vaikea ymmärtää, miksi aiemmat konservatiivipuolueet keskusta ja kokoomus ovat langenneet vailla kritiikkiä tähän vihervasemmiston hömppään mukaan.
Biologisesti mahdotonta
Tavio muistutti, että ihmiset ovat kahta sukupuolta kuten muutkin eläinkunnan nisäkkäät. Biologisesti mies on jatkossakin mies ja nainen on nainen.
– Sukupuolenvaihdos on biologisesti mahdotonta. Sukupuolta voi vaihtaa juridisesti, tai ihminen voi erilaisin leikkauksin ja hoidoin pyrkiä muuttamaan itseään toisen sukupuolen kaltaiseksi, miehekkääksi naiseksi tai naiselliseksi mieheksi, mutta mikään ei muuta henkilön todellista biologista sukupuolta – ei, vaikka keskusta ja kokoomus tässä ajavat läpi mahdollisuuden muuttua yhdellä ilmoituksella miehestä naiseksi tai päinvastoin.
– Vaikka oikeudellinen sukupuolen vaihtaminen ja sukupuolenvaihdoksen lääketieteelliset hoidot ovat eri asia siinä mielessä, että lääketieteelliseen sukupuolenvaihdokseen sisältyisi ymmärtääkseni jatkossakin jonkinlaista lääketieteellistä arviointia, niin näitä asioita ei voi minusta tässä irrottaa toisistaan, Tavio totesi eduskunnassa.
Identiteettiongelmilla leikkimistä
Tavion mielestä uusi translaki ei ole sukupuoliristiriidasta kärsiviä ihmisiä auttava, vaikka lainmuutoksen taustalla olisi vahva auttamisen halu.
– Lukuisa muu ihmiskehoa muokkaava kirurgia, jota tehdään varsinkin kauneuden nimissä, ei ole sekään sen enempää ihmiselle usein tervettä. Lehdissä on esitelty esimerkiksi saksalaisnaista, joka tahtoi muuttaa etnistä identiteettiään ja kirurgisin operaatioin vaihtoi ihonvärinsä ja koko ulkonäkönsä kasvoista vartaloon.
– Tällaiset kirurgiset oman identiteetin muutosoperaatiot eivät ole sellaisia, että niitä kannattaisi lähteä markkinoimaan normaaleina ja terveinä, koska ne eivät sitä ole. Ne ovat ihmisten pakkomielteillä ja identiteettiongelmilla leikittelyä, usein varsin huonoin lopputuloksin, Tavio muistutti.
Moni nuorena aikuisena sukupuolenvaihdoksen tehnyt saattaa katua jälkikäteen hoitoja tai operaatiota, jota ei sitten voikaan enää perua.
– Tosin uuden lain hengessä monet sukupuolensa vaihtavat eivät enää kävisi läpi hoitoja, mikä voi itsessään olla näille henkilöille hyvä asia. Muuttumattomat luonnonlait kannattaa silti jokaisen, varsinkin sukupuoli-identiteetistä epävarmojen, ymmärtää ja hyväksyä osaksi tätä maailmaa. Ihminen voi vain rajatusti muuttaa sitä, mitä hän biologisesti on.
Lääketietellinen selvitys paikallaan
Tavio muistutti, ettei nykyinen voimassa oleva lainsäädäntö ole estänyt ketään sukupuoliristiriidasta kärsivää vaihtamaan sukupuoltaan.
– Sukupuolenvaihdoksen perustana tulisi olla jatkossakin lääketieteellinen selvitys eikä pelkkä ihmisen oma tahto. Sukupuolen vaihtaminen ilman halua tosiasiallisesti vaihtaa siihen toiseen sukupuoleen on naurettavaa, se on tosielämän roolipelittämistä, vaikkakin kyse olisi sitten pienestä joukosta tai pienestä väärinkäytöksiä tekevästä joukosta näitä ilmoituksenvaraisen sukupuolenvaihdoksen tekeviä ihmisiä.
Tavio myös totesi, että voimassa oleva lainsäädäntö on tarjonnut sukupuolenvaihdoksiin kohtuullisen kehikon ja apua identiteettiongelmien kanssa kamppaileville.
– Olen huolissani lain seuraamusvaikutuksista, kun potilaan omaa tahtoa korostetaan juridisessa sukupuolenvaihdoksessa. Sukupuolenvaihdoshoitojen lääketieteellisenä tavoitteena ei tulisi olla yksinomaan potilaan miellyttäminen. Pelkkä potilaan miellyttämiseen mielenterveysongelmissa tähtäävä lääketiede ei ole potilaan terveyden kannalta optimaalista, kuten on objektiiviseen tutkittuun tietoon perustuva lääketiede.
Lapset ja nuoret tulilinjalla
Tavion mielestä nykyistä lakia ei tulisi muuttaa vain sateenkaariväen julistamisen halusta.
– Lasten ja nuorten päähän ei tulisi pyrkiä laittamaan ajatuksia siitä, että henkiset ongelmat korjaantuvat hetkessä lääkkein ja leikkauksin. Valitettavasti translain kaltaiset lainmuutokset vaikuttavat siihen, miten yhteiskunnassa toimitaan, ja se tavoittaa väkisinkin myös lapset ja nuoret.
– Kouluissa joudutaan todennäköisesti jatkossa opettamaan, että sukupuoli on henkilön omasta ilmoituksesta eli henkilön omasta tahdosta riippuvainen asia. Yhdysvalloissa on menty tätäkin pidemmälle, kun aktivistit ovat vaatineet lapsille monimuotoista sukupuoliopetusta siten, että kouluissa opetetaan sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi, Tavio sanoi ja totesi joidenkin sateenkaariaktivistien mukaan sukupuolia olevan vähintään 72.
– Tämä woketus ja sekoilu on mennyt liian pitkälle. Tämäkö on se tieteellinen ja sivistyksellinen tie, jonka te, arvoisat kokoomuksen ja keskustan edustajat, olette valinneet?
Mielenterveys jää tutkimatta
Tavion mukaan nyt käsillä oleva translaki ei ole normaalia huolellista lainsäädäntöä, vaan vihervasemmistolaista arvojulistusta, jonka keskusta vie hallituksessa läpi osana hallitusneuvottelujen lehmänkauppoja – ja jonka kokoomus jopa oppositiosta käsin kuittaa.
– Yritys typistää sukupuolet ilmoitusasiaksi on askel kohti järjettömyyttä, jonka loppupistettä emme vielä ole nähneet, siitä voitte olla varmoja. Saa nähdä, ovatko seuraavaksi ikä ja etnisyys omalla julistuksella päätettäviä asioita vai voiko ihminen julistautua miksi tahansa siten, että yhteiskunnan tulee tämä tunnustaa.
– Vielä jokin aika sitten ajatus siitä, että sukupuolensa vaihdosta ilmoittavan henkilön mielenterveyden tilaa ei tutkita lainkaan, oli yhtä älytön, ja nyt pian se on arkipäivää, Tavio ihmetteli.
Tavion mukaan synnynnäisten sukupuolten häivyttäminen ja kyseenalaistaminen aiheuttaa lapsille ja nuorille lisää identiteetti- ja mielenterveysongelmia.
– Sukupuoli-identiteettiongelmien yhteyttä mielenterveysongelmiin ei tulisi vähätellä, saati tehdä aiheesta tabua kieltämällä se kokonaan. 30 vuotta kestäneen ruotsalaistutkimuksen mukaan sukupuolensa vaihtaneet kärsivät elämänsä ajan mielenterveydellistä epävarmuutta. Tutkimuksen mukaan 10—15 vuotta sitten sukupuolenvaihdoksen tehneiden itsemurhaluvut olivat 20 kertaiset verrokkiväestöön nähden.
– Uusi translaki tähtää normalisoimaan ilmiötä, joka ei ole biologian valossa normaalia ja luonnollista vaan ihmisen itse lääkehoidolla kehittämää, eikä sitä tulisi siten suoraan julistaa luonnolliseksi ja terveelliseksi kaikille.
Järki häviämässä sateenkaarihurmokselle
Tavio sanoo, että niin sanotun sateenkaarikansan vapaus elää turvallista elämää on itsestäänselvyys. Jokaisella ihmisellä on samat oikeudet, eikä Suomessa ole oikeuksia, jotka olisivat evättyjä transihmisiltä.
– Ilmoituksenvarainen identiteetin valinta ei ole ihmisoikeus eikä perusoikeus. Pelkkä oman ilmoituksen varainen translaki voi vaikuttaa tuovan sukupuolenvaihdosta haluaville helpomman oikopolun onneen, mutta sen hyödyt koskevat vain vähäistä joukkoa sukupuoltaan vaihtavia, kun taas sen haitat ja vaikutukset voivat säteillä kokonaisiin sukupolviin lapsia ja nuoria.
– Järjellisen ajattelun katoaminen sateenkaarihurmoksen edessä ei palvele koko yhteiskunnan etua. Oikeusajattelu, jossa sateenkaarikansan etujen loukkaukset ovat jyrkästi kiellettyjä ja kaikkialla puheessa ja toiminnassa sateenkaarikansan oikeudet menevät enemmistön oikeuksien edelle, on vähemmistön sortoa enemmistöä kohtaan, Tavio totesi.
Tavion mielestä turhan moni suhtautuu vihervasemmiston propagandaan sinisilmäisesti ja hyväuskoisesti. Toisaalta moni tahtoo tulla laumassaan hyväksytyksi pyrkimällä näyttäytymään muiden silmissä edistykselliseltä – ja vältellä ahdasmielisyyden leimaa.
– Median aivopesulla on selvästi ollut roolinsa siinä, että avointa keskustelua pelätään sen pelossa, että joku loukkaantuu. Avointa keskustelua ei kuitenkaan voi olla ilman, että joku loukkaantuu, ja se on ihan normaalia.
Porsaanreikiä ja väärinkäytöksiä
Tavio muistutti myös translain väärinkäytöksen mahdollisuuksista. Huono lainvalmistelu on sivuutettu julistamisella, josta on tullut hyvää ja johdonmukaista lainsäädäntöä tärkeämpää.
– Mikään muu näin täynnä porsaanreikiä oleva laki ei menisi heittämällä läpi. Ilmoituksenvaraiset sukupuolenvaihdokset tulevat aiheuttamaan väärinkäyttömahdollisuuksia esimerkiksi vankiloissa, fyysisissä pääsykokeissa, urheilussa ja varusmiespalveluksessa. Vankilassa jokainen vanki voi käytännössä jatkossa varmistaa itselleen oman sellin tällä ilmoituksenvaraisella sukupuolenvaihdoksella. Kustannuksia ei ole arvioitu.
– Fyysisissä pääsykokeissa, esimerkiksi poliisi- ja pelastuskoulussa, voi päästä läpi naiskiintiöstä sukupuolenvaihdoksella. Vuoden paras naisurheilija voi jatkossa olla mies. Pakolliselta varusmiespalvelukselta välttyy jatkossa ilmoituksenvaraisella sukupuolenvaihdoksella, Tavio kummasteli.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupuolenvaihdos sinisilmäisyys Biologia sateenkaariverkosto lainvalmistelu vihervasemmisto ideologia Väärinkäytökset Propaganda Translaki Ville Tavio Identiteetti mielenterveys perussuomalaiset Lapset ja nuoret hallitus Keskusta Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmisto mäkätti somessa lakivaliokunnalle, joka kuuli translain valmistelussa aktivistien inhokkijärjestöä – Leena Meri: ”Valiokuntaa ei voi painostaa ulkopuolelta”

Työssäkäyvä keskiluokka ahdingossa kohoavien elinkustannusten vuoksi – Purra vaatii päättäjiä kohdistamaan huomion perusasioihin: ”Kaikki tarmo siihen, että tavalliset suomalaiset selviävät”

Hallitus puskee translakia läpi – perussuomalaisille ei kuitenkaan käy, että sukupuolta voisi jatkossa vaihdella omalla ilmoituksella – Meri: ”Tässä vaarannetaan naisten ja tyttöjen oikeuksia”

Perussuomalaiset: Hallituksen esitys translaiksi hylättävä – mahdollistaa mittavat väärinkäytökset

Afrikkaan rahaa, translakiin aikaa – hoitajamitoituksesta tuli aprillipila

Rantanen sivalsi kokoomusta eduskunnan translakikeskustelussa: ”Miten te voitte kannattaa tätä lakia?”

Peltokangas translaista: Sairasta ideologiahumppaa – ”Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella ja ilman lääkärin lausuntoa ei ole mikään ihmisoikeus”

Perussuomalaiset translaista: Sukupuoli ei ole ilmoitusasia eikä mikään ihmisoikeussopimus vaadi sellaista oikeutta – hallituksen esitys sotii biologiaa vastaan

Elomaalta naseva vertaus translain haittavaikutuksista naisten kilpaurheiluun: ”Jos minua Ms. Olympia ‑kilpailussa vastassa olisi ollut Arnold Schwarzenegger, en olisi pärjännyt”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Antikainen: Demarikansanedustajan satuilema arkipyhäväite täysin tuulesta temmattu
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen väitettä, jonka mukaan perussuomalaiset haluaisivat poistaa arkipyhät yrittäjäjärjestön ehdotuksen mukaisesti.

Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää