

LEHTIKUVA
Tekoäly haastaa eliitin ylivallan – ihmisen kaltainen ohjelmisto askarruttaa asiantuntijoita
Ihmisen kaltainen tekoäly (AGI) on asiantuntijoiden mukaan täällä jo nyt tai viimeistään 10 vuoden sisällä. Mahdollisesti siis jo tällä vaalikaudella. Muutos saattaa olla mykistävä ja laittaa yhteiskunnan perinteisen marssijärjestyksen uusiksi.
Stanfordin huippuyliopiston tekemän tutkimuksen mukaan 56 prosenttia tietojenkäsittelytieteen asiantuntijoista ja tekoälyn tutkijoista on sitä mieltä, että ihmisen kaltainen, kaiken kattava tekoäly (Artificial general intelligence, AGI) on jo täällä.
Googlen Deep Mind -johtaja Demis Hassabis on varovaisempi. Hän toteaa Interest Engineering-sivustolla, että kone/ohjelmisto on täysin ihmisen kaltainen vuosikymmenen sisällä ja kattavia tekoälysovelluksia on nähtävillä jo muutaman vuoden kuluttua.
AGI tietää mitä tekee
Tekoäly itse (GPT -4 plus) vastaa kysymykseen AGI-aikataulusta kuin Delfoin oraakkeli tai kepun kansanedustaja:
”On vaikea sanoa tarkkaa ajankohtaa, milloin ihmisen kaltainen teköäly (AGI) tulee olemaan todellisuutta, koska se riippuu monista tekijöistä, kuten teknologian kehityksestä, resursseista ja tietysti innovatiivisesta ajattelusta. AGI:n kehitys on erittäin monimutkainen prosessi, joka vaatii kehittäjiltä laajaa ymmärrystä monista eri tieteenaloista, kuten tietojenkäsittelytieteestä, neurotieteestä, psykologiasta ja filosofiasta.”
Toisin kuin edellisen esimerkin luova tekoäly, AGI on tietoinen siitä, mitä se sanoo ja tekee. Tämä vähentää todennäköisyyttä antaa vääriä tai epäselviä lausuntoja.
Monta kehityspolkua
Eduista huolimatta asiantuntijaeliitti on kuitenkin sitä mieltä, että AGI voi vahingoittaa vakavasti yhteiskuntaa, jos sen kehitystä eivät ohjaa inhimilliset arvot.
Lähes 58 prosenttia Stanfordin tutkimuksessa haastatelluista ammattilaisista pitää ihmisen kaltaista tekoälyä merkittävän huolenaiheena. Runsas kolmannes on sitä mieltä, että AGI voi johtaa totaaliseen tuhoon.
Tuhatpäinen asiantuntijajoukko ja Elon Muskin kaltaiset ihmeaikuiset allekirjoittivat maaliskuussa vetoomuksen, jolla vaadittiin tekoälyn kehittämisen pysäyttämistä puoleksi vuodeksi.
Näin saataisiin valtavavalla vauhdilla etenevään kehitystyöhön suvanto, jonka aikana voitaisiin pohtia eettiseltä ja moraaliseltakin kannalta sitä, mitä itse asiassa tässä ollaan tekemässä.
Deepfake on varmasti täällä
Deepfake-nimi on lähtöisin syväoppivista neuroverkoista. Kun algoritmit päästetään osaavasti valloilleen, ne oppivat fraaseja ja voivat yhdistellä sekä toistaa niitä yllättävillä tavoilla. Ja lopputulos saattaa vaikuttaa täysin uskottavalta.
Eli tarun ja totuuden välinen kuilu katoaa. Tekniikkaa voidaan käyttää erityyppiseen viihteeseen, mutta sillä on Fortune-lehden mukaan myös merkittävä pimeä potentiaali. Poliittinen vaikuttaminen syvähuijaamisen avulla on huolenaiheista merkittävimpiä.
Väärän informaation täytyy näyttää riittävän totuudenmukaiselta, jotta se olisi uskottavaa. Jos uusi totuus ei sovi yhteen sen kanssa, mitä jo tiedämme, olemme taipuvaisia hylkäämään sen. Ihminen janoaa jatkuvuutta ja vieroksuu epäjohdonmukaisuutta.
Deepfake on tehokasta siksi, että kuvat tekevät viestistä paljon vaikuttavamman kuin pelkkä teksti ja abstraktit käsitteet. Siksi huiputtamisen mahdollisuus kannattaa tänään pitää mielessä, kun katselee median ja somen kuvia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuvan voima totuudenmukaisuus syvähuijaaminen pimeä puoli kehitystyö totaalinen tuho GPT-4 neuroverkot tekoälysovellus Deep Mind Demis Hassabis ihmisen kaltainen tekoäly AGI Artificial general intelligence ChatGPT AI väärä informaatio poliittinen vaikuttaminen deepfake eliitti Vetoomus Elon Musk Tekoäly Google
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Automaatio haastaa vanhan maailmanjärjestyksen: Halvat robotit paiskivat pian yksinkertaisimmatkin työt

Kiinalaisomisteinen TikTok nousi länsimaiden turvallisuushuoleksi

Tekoäly vie poliittisen korrektiuden uudelle tasolle – mieluummin ydinräjähdys kuin vihapuhe

Tiukkaa taistoa tekoälystä – Google haastaa Microsoftin omalla tekstirobotillaan

Tekoälyn hyödyntäminen leviää kulovalkean tavoin – EU yrittää saada lainsäädännöllä henkeä takaisin pulloon

Tekoäly valtaa maailmaa ja kouluissa ollaan etukenossa – vanhat säännöt eivät toimi ja uudet puuttuvat

Pakistanilainen oppositiojohtaja joutui kotiarestiin, hänen puolueensa kampanjoi täyttä häkää ehdokkaan tekoälyversiolla

Kyborgia pukkaa – ensimmäinen ihminen saanut kohutun Neuralink-aivoimplantin

”KVG” tulossa tiensä päähän – tekoäly haastaa vanhat hakukoneet
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













