Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Terho jatkaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana

02.02.2016 |10:34

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsi yksimielisesti puheenjohtajakseen helsinkiläisen Sampo Terhon. Terho on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Ennen kansanedustajuuttaan hän ehti toimia yhteensä neljä vuotta europarlamentaarikkona Brysselissä.

Ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Ritva Elomaa Maskusta. Elomaa on toisen kauden kansanedustaja. Hän oli sekä vuoden 2011 että 2015 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ääniharava Varsinais-Suomessa.

Ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin varatuomari Leena Meri Uudeltamaalta. Hyvinkäällä asuva Meri on ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen luopui varapuheenjohtajuudesta valiokuntakiireisiin vedoten.

Eduskuntaryhmän työvaliokunnassa ovat kaikki ryhmän puheenjohtajat, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila, talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen ja liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jalonen. Lisäksi työvaliokunnassa jatkaa toisen kauden kansanedustaja Juho Eerola Kotkasta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää