Artikkeli kuva

Touko Aalto valittiin vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi puoluekokouksessa Tampereella lauantaina 17. kesäkuuta 2017.

Touko Aalto on vihreiden uusi puheenjohtaja

17.06.2017 |19:52

Vihreiden puoluekokous valitsi lauantaina uudeksi puheenjohtajakseen Touko Aallon.

Ehdolla puheenjohtajaksi olivat myös Mika Flöjt, Emma Kari, Krista Mikkonen, Maria Ohisalo ja Olli-Poika Parviainen.

Jäsenäänestys on neuvoa-antava, mutta totutun käytännön mukaisesti puoluekokous hyväksyy tuloksen sellaisenaan. Annettuja ääniä oli 5778, ja hylättyjä ääniä 8.

Voittoon tarvitaan yli puolet äänistä. Vihreillä on käytössään ns siirtoäänivaalitapa.

Lähimmäksi Touko Aallon tulosta ylsi Emma Kari. Hän hävisi viimeisellä siirtovaaliäänien laskentakierroksella tuloksella 2 111 ääntä Touko Aallon 3 489 ääntä vastaan.

Ennakkosuosikiksi povatun Emma Karin asema ei lopulta ollutkaan kovin vahva. Hän oli jäädä toiseksi viimeisellä äänestyskierroksella Maria Ohisalon taakse. Äänet tällä kierroksella olivat: Aalto 2649, Kari 1596 jaOhisalo: 1524.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää