Trump irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta – silti Yhdysvallat johti hiilidioksidipäästöjen vähennyksiä viime vuonna
Sen jälkeen kun Yhdysvallat erosi Pariisin ilmastosopimuksesta, sen hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet – eivätkä vain vähentyneet, vaan ne ovat supistuneet nopeammin kuin missään muussa maassa, kirjoittaa The Daily Wire.
Tuoreen BP Statistical Review of Global Energy -raportin mukaan Yhdysvallat oli viime vuoden tilastoissa johtava hiilidioksidipäästöjen vähentäjä. Näin siitä huolimatta, että presidentti Donald Trump irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta vuonna 2017.
American Enterprise Institute (AEI) raportoi, että Yhdysvaltain hiilipäästöt vähenivät yli 42 miljoonalla tonnilla vuonna 2017, kun toiseksi eniten päästöjä vähensi Ukraina 20 miljoonalla tonnilla. Päästöjä vähensivät myös sellaiset maat kuin Meksiko, Britannia ja Japani.
Kuitenkin Kanada, Espanja, Euroopan Unioni kokonaisuudessaan sekä Kiina – kaikki Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittajamaita – kasvattivat hiilidioksidipäästöjään. Kiina levitti 120 miljoonaa tonnia enemmän hiilidioksidia ilmaan vuonna 2017 kuin 2016. EU lisäsi päästöjä suunnilleen saman verran kuin Yhdysvallat niitä vähensi, 40 miljoonaa tonnia.
AEI antaa tunnustusta maakaasulle ja vesisärötysmenetelmälle, jonka ansiosta Yhdysvaltain markkinoille on virrannut aiempaa halvempaa kaasua. Halpa kaasu on korvannut kivihiiltä sähköntuotannossa. Ympäristönsuojelijat eivät kuitenkaan pidä kaasua samalla tavalla hyväksyttävänä vaihtoehtona energianlähteiden joukossa kuin tuuli- tai aurinkosähköä.
Pariisin ilmastosopimuksesta puuttuu mekanismi, jolla esimerkiksi Yhdysvallat voisi rangaista maita, jotka eivät toimi samojen ympäristöstandardien mukaan kuin muut. Kuitenkin teollisuus Yhdysvalloissa kuten Suomessakin joutuu kilpailemaan niiden maiden kanssa, joissa päästöt vain kasvavat.
The Daily Wire huomauttaa, että Yhdysvalloissa vaihtoehtoiset energianlähteet ovat merkittävää liiketoimintaa — ja liikevoitto motivoi yrityksiä omistautumaan puhtaamman, vihreämmän maailman rakentamiseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
Härskiä on: Vihreät, SDP ja keskusta huutavat vesiasiassa sutta, mutta ovat itse se susi – ajoivat äskettäin Jyväskylän ja Ähtärin vesihuollon yksityistämistä
Puhdistuksesta huolimatta pylväiden saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan pintaan – Purra: “Voi teitä aktivistit Elokapinassa”
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.
Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina
Tanskalaisen fregatin merirosvouksen vastainen operaatio päättyi siihen, että tulitaistelussa jalkansa menettänyt nigerialainen merirosvo tuotiin Tanskaan hoitoon. Lucky-niminen merirosvo on nyt saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen ja hänelle on laadittu kotoutumissuunnitelma. Hänen ei tarvitse enää palata Afrikkaan, jossa elämä yksijalkaisena olisi hyvin raskasta.
Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.
Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta
Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.
Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista
Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.
Maahanmuuttajat kärsivät työstressistä – matka kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnan hoivaan on paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys
Matka kehittyvästä maasta pohjoismaisen työelämän ja hyvinvointiyhteiskunnan runsaudensarven ääreen voi olla henkisesti paljon pitempi kuin maantieteellinen etäisyys. Seurauksena voi olla jopa ”vähemmistöstressi”. Kansankoti panostaa nyt julkisia varoja valaistakseen kaikkia kansalaisia akuutista ongelmasta.
Jani Mäkelä: Oppositio on valehdellut vesihuoltoasiassa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) moittii oppositiota, jonka vesihuoltoa koskevat väitteet eivät pidä paikkaansa.
Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille
Kehitysyhteistyötä uudistetaan tällä hallituskaudella. Uusi strategia nojaa vahvasti kahteen keskeiseen ohjenuoraan: yksityinen sektori saa suuremman roolin kehitysavun toteuttajana ja rajalliset panostukset kohdennetaan tarkemmin niihin maihin, jotka aidosti haluavat kasvaa ja vaurastua. Eduskunnassa käsiteltiin tiistaina ensimmäistä kertaa yhdessä Suomen kauppa- ja kehityspolitiikan selontekoa.