

CPAC-konfrenssi. / CPAC
Trump: Rajamuuri valmistuu ”paljon, paljon edellä aikataulua”
Suomen Uutiset oli paikalla, kun presidentti Donald Trump puhui amerikkalaiskonservatiivien CPAC-konferenssissa. Tupa oli täynnä kun yli 10 000 ihmistä oli tullut kuulemaan noin kuukauden virassa toiminutta presidenttiä. Puheesta ja yleisön hyväksynnästä päätellen Trump puhui vahvasti omilleen.
Presidentti Trump totesi viime perjantaina, että ”valeuutiset ovat Yhdysvaltain kansan vihollisia”. Nyt hän syytti mediaa lähteiden keksimisestä. Trump tähdensi vihaavansa valemediaa eikä kaikkea mediaa. Presidentti totesi olevansa sananvapauden suurin ystävä.
– En ole mediaa vastaan. Olen sellaisia ihmisiä vastaan jotka keksivät lähteitä ja uutisia. Heidän ei pitäisi saada käyttää lähteitä, jos he eivät kerro näiden nimiä. Kertokaa heidän nimensä, Trump vaati.
Presidentti Trump otti nimeltä esille uutiskanava CNN:n, jota hän kutsui suorasukaisesti ”Clinton News Networkiksi” viitaten presidentinvaalien kilpailijaansa Hillary Clintoniin.
Maahanmuuton osalta presidentti Trump lupasi jälleen rakentaa muurin Meksikon vastaiselle rajalle. Hän kertoi, että muurin rakentaminen alkaa pian ja muuri valmistuu ”paljon, paljon edellä aikataulua”.
Trump kertoi hallintonsa tehostavan laittomasti maassa olevien tai rikoksia tekevien ulkomaalaisten karkoittamista. Hän lupasi että ”saamme pahat jätkät ulos maasta”.
Trump nosti jälleen esille Ruotsin. Trump totesi ihmetelleensä Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa, ja vaati mediaa kirjoittamaan siitä mitä Ruotsissa tapahtuu. Hän viittasi myös Pariisin ja Nizzan terrori-iskuihin.

Donald Trump. Kuva: CPAC.
– Rakastan Ruotsia, ihania ihmisiä, mutta katsokaa mitä Ruotsissa tapahtuu. Emme halua saman tapahtuvan täällä, Trump totesi ja sai yleisön raikuvat aplodit.
Konservatiiviliike on toiveikas presidentti Trumpin hallinnon suhteen, sillä republikaanit hallitsevat enemmistöllä kongressia ja senaattia. Jotkut ihmiset yrittivät hiljaista protestia pienten Venäjän lippujen kanssa, jossa luki Trump, mutta joutuivat piilottamaan ne vartijoiden käskystä.
– Ei ole olemassa maailmanvaluuttaa, ei globaalia lippua, vaan Yhdysvaltain lippu. Edustan Yhdysvaltoja. En edusta maailmaa. Edustan teidän maatanne. Teillä on viimein presidentti. Viimein. Siihen meni kauan aikaa ja siihen tarvittiin kaltaisianne isänmaan ystäviä, Trump kertoi konservatiiveille.
Kun presidentti Trump lähti lavalta, kaiuttimista pauhasi Rolling Stonesin alkuaikojen hitti ”You Can’t Always Get What You Want”, mutta konservatiiviliike on saanut haluamansa. Presidentin Valkoiseen taloon.
Presidentti Trump pitää ensimmäisen kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa kongressille ensi tiistaina.
CPAC:sta raportoi Suomen Uutisille kansanedustaja Simon Elo (ps.).
Simon Elo
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










