Turkki muistuttaa ”valeuutislaista” valuuttakriisin keskellä – talousluottamusta horjuttavasta väärästä väiteestä voi rapsahtaa viisi vuotta vankeutta

13.08.2018 |14:51

Turkki ei kaihda keinoja yrittäessään taltuttaa tässä kuussa roihahtanutta valuuttakriisiään, talouslehti Financial Times uutisoi. Maan sisäministeriö on aloittanut yli kolmensadan sosiaalisen median tilin tutkinnan, koska viranomaiset epäilevät niiden sisältävän valeuutisia. Turkissa tästä voi rapsahtaa jopa viiden vuoden vankeusrangaistus ja sakkoja.

Viranomaiset muistuttavat, että virheelliset ja tehtaillut uutiset ja tiedotteet julkisesti noteeratuista yhtiöistä johtavat rikostutkintaan. Istanbulin pääsyyttäjä on aloittanut jo tutkintoja. Syyttäjän mukaan kyse on henkilöistä, jotka uhkaavat yhteiskuntarauhaa, sisäistä yhtenäisyyttä ja talousluottamusta.

Turkin liira on jatkanut viime viikon perjantain jättiromahduksen viitoittamalla tiellä. Maanantaiaamulla liiran kurssi oli kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla Yhdysvaltain dollaria vastaan. Dollarilla sai tuolloin yli seitsemän liiraa. Kurssi on sittemmin hieman toipunut maan keskuspankin ilmoitettua toimista, joilla se pyrkii vahvistamaan liiran kurssia. Kurssi on kuitenkin heikompi kuin perjantaina.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on kertonut maan joutuneen taloussotaan. Hän on kehottanut dollareita, euroja tai kultaa omistavia vaihtamaan nämä omistukset liiroiksi.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
4.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
6.
Suomen uutiset logo

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön

07.03.2026 |13:25

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää