Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tutkimuksia vaativa Turunen: Pienpuhdistamot saastuttivat uimavedet?

05.08.2014 |20:03

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen epäilee, olisiko uimarantojen saastumisella ja ympäristöministeriön epäonnistuneen jätevesiohjeistuksen välillä yhteys. Sadat uimarit ovat tänä kesänä sairastuneet useilla uimarannoilla eri puolilla Suomea bakteerien tai virusten vuoksi.

– Mistä pöpöt ovat peräisin? Epäuskottava selitys on, että joku vauva olisi ulostanut veteen. Se on epäuskottava siksikin, että niin olisi pitänyt käydä kaikilla uimarannoilla ja niin massiivisesti ettei isokaan vesimassa liuenna vaikutusta. Jostakinhan ne norot ja muut kuitenkin ovat peräisin, Turunen huomauttaa.

Toimimattomat pienpuhdistamot

Turunen pohtii, olisiko syy toimimattomissa pienpuhdistamoissa.

– Erityisesti ns. kyläpudistamot arveluttavat. Ne ovat vastaavanlaisia kuin omakotitaloasukkailta vaadittavat järjestelmät, mutta vain suuremmassa koossa. Kyläpuhdistamot ovat miehittämättömiä, eivätkä vaadi ympäristölupaa kun ovat mitoitettu alle sadalle henkilölle. Näissä puhdistamossa ei ole erillistä PH:n säätöä. Kun ei ole, niin PH voi laskea alle kolmeen, jolloin flokin muodostuminen heikkenee. Tällöin “puhdistamo” purkaa useiden tuhansien litrojen panoksina kiintoainetta sisältävää jätevettä käytännössä pintavesien kautta järviin tai pohjavesiin, Turunen muistuttaa.

Asia on tutkittava

Turunen huomauttaa, ettei uimarannoilla ole koskaan aikaisemmin sairastuttu tässä määrin kuin tänä kesänä.

– Näitä toimimattomia puhdistamoja on rakennettu vasta äskettäin. Tämä on tutkittava. Suomen Ympäristökeskuksen on tehtävä tutkimus yhdessä alan yliopistojen asiantuntijoiden kanssa ovatko pienpuhdistamot syyllisiä. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei Syke innostu tästäkään tutkimuksesta. Eihän se suostunut tutkimaan maaperäsuodatustakaan, Turunen epäilee.

– Kaikilla meillä on vielä muistissa Nokian ikävä jätevesitapaus. Nyt toivon, ettei yhtään vammautunutta, uhreista puhumattakaan, tarvita tutkimuksen käynnistämiseksi.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”

30.04.2025 |12:47
6.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
7.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää