Yhteisvaluutta euron kulmakivi oli paperilla se periaate, että yhteisvastuuta jäsenmaiden veloista ei ole: jos joku maa joutuu vaikeuksiin, muut maat tai Euroopan keskuspankki ei sitä pelasta. Uuden tutkimuksen mukaan sijoittajat näkivät alusta alkaen, että tämä no bailout -periaate oli olemassa vain paperilla.
Turun yliopistossa perjantaina väitellyt Erik Mäkelä arvioi väitöstutkimuksessaan euron vaikutuksia jäsenmaihin analysoimalla niin sanottuja kontrafaktuaalisia kehityskulkuja: miten maalle olisi käynyt, jos se ei olisi liittynyt euroalueeseen? Väitöskirjassa vaihtoehtoiset kehityskulut luodaan tilastollisella menetelmällä euroalueen ulkopuolisista maista, jotka vertautuvat analysoitavaan euromaahan.
Tutkimuksessa analysoitiin yhteisvaluutan vaikutuksia pitkien valtionlainojen korkoihin. Tutkimustulosten mukaan viimeisintä finanssikriisiä edeltäneenä aikana maat, joiden inflaatio oli korkea ennen rahaliittoa, hyötyivät rahaliitosta alempien korkojen muodossa. Muissa jäsenmaissa vaikutus oli päinvastainen.
‒ Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että jo ennen eurokriisiä sijoittajat tulkitsivat rahaliiton tarkoittavan yhteisvastuuta valtionveloista. Ennen finanssikriisiä rahaliitolla ei ollut vaikutusta euroalueen keskimääräiseen valtionlainan korkoon, mikä viittaa siihen että matalan luottoriskin maat tukivat välillisesti korkeamman luottoriskin maita lainamarkkinoilla, Mäkelä toteaa Turun yliopiston väitöstiedotteessa.
‒ Finanssikriisin jälkeen eurolla on ollut korkoja nostava vaikutus kaikissa jäsenmaissa. Kriisin jälkeen sijoittajat ovat nähneet rahaliittoon kuulumisen valtion luottoriskiä kohottavana tekijänä.
Euro kannusti valtion menojen lisäämiseen
Lisäksi Mäkelä havaitsi tutkimuksessaan, että euromaiden valtionmenot ovat olleet selvästi korkeammat verrattuna vaihtoehtoiseen skenaarioon, jossa maat olisivat jääneet yhteisvaluutan ulkopuolelle.
Tutkimuksen mukaan rahaliitto luo kansallisille poliitikoille kannustimet menojen kasvattamiseen eivätkä rahaliiton finanssipolitiikkaa koskevat sopimukset ole olleet pitäviä. Rahaliiton vaikutus menojen kasvuun on ollut suurin jäsenmaissa, joissa hallitukset ovat olleet verraten lyhytikäisiä ja epävakaita.
‒ Aiemmissa tutkimuksissa havaitaan usein, että kova poliittinen kilpailu ja hallitusten lyhyet toimikaudet johtavat löysempään finanssipolitiikkaan. Väitöstutkimukseni mukaan rahaliittoon kuuluminen näyttäisi voimistavan tätä mekanismia, Mäkelä toteaa.
– Lisäksi tutkimukseni antaa viitteitä siitä, että itsenäisen rahapolitiikan puuttuminen lisää finanssipolitiikan käyttöä suhdannepoliittisena työkaluna, mikä on osaltaan saattanut nostaa euromaiden valtionmenoja.
