

LEHTIKUVA
Tuulivoiman vastustus kasvaa Saksassa – vihreät järkyttyneitä
Saksan hallituksen talousministeri on yllättänyt tuulivoiman rakentajat ja kannattajat. Ministeri Peter Altmaier on viemässä Saksan liittopäiville lain, jolla Pohjan- ja Itämereen rakennettavilta offshore-tuulivoimaloilta alettaisiin periä erityinen ”sisäänpääsymaksu”. Tämä olisi erityinen lisävero offshore-voimaloille. Vihreä puolue ja tuulivoiman rakentajat ovat järkyttyneitä. Asiasta kirjoittaa Spiegel.
Saksan hallituksen tavoitteena on rakentaa vuoteen 2030 mennessä hyvin suuri määrä, peräti 12 gigawattia, uutta tuulivoimaa juuri em. alueille. Tuulivoiman rakentaminen on jo pari vuotta ollut vastatuulessa Saksassa. Uuden tuulivoiman rakentaminen onkin puolittunut huippuvuodesta. Tuulivoimaa vastustetaan laajalti alueilla, jonne sitä on yritetty rakentaa. Ihmiset pelkäävät tuulivoiman melua ja muitakin haittoja. Luonnonsuojelijat vastustavat sitä, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että voimaloiden roottorit tappavat valtavasti suuria lintuja.
Saksan energiapolitiikka eli ns. Energiewende on pahassa pulassa. Viimeiset ydinvoimalat suljetaan parin vuoden kuluttua. Nord-Stream 2 maakaasuputki saattaa jäädä kesken mm. USA:n valtavan painostuksen tähden. Kivihiilestä on vaikea luopua. Siitä osoituksena on heinäkuussa käynnistynyt uusi suuri Datteln 4 kivihiililaitos. Siitä vastaa Uniper, jonka pääomistaja on Fortum.
HEIKKI KOSKENKYLÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsi sulkee ydinvoimaloita sähköpulasta huolimatta – ruotsidemokraatit arvostelevat ankarasti punavihreän hallituksen energiapolitiikkaa

Saksa hyytymässä, ilmapiiri kiristyy, riidat jatkuvia – Merkelin 16 vuoden liittokansleriaikana rakenneuudistukset joko virheellisiä tai jääneet tekemättä

Tuulivoima rajussa vastatuulessa Saksan maaseudulla – kaupunkilaisia monisatametriset myllyt eivät häiritse

PS vaatii hallitukselta vastauksia Uniperin miljardiskandaalista: Suomalaisille veronmaksajille on aiheutumassa miljardien, jopa yli kymmenen miljardin menetykset
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.















