

MATTI MATIKAINEN
Tuupainen: Taitetun indeksin poistaminen on mahdollista
Eläkeläisten taitettuun indeksiin päädyttiin vuonna 1996. Sen piti olla tilapäinen ratkaisu, mutta siitä ovat kärsineet eläkeläiset jo 18 vuoden ajan. Ainoastaan vuosina 2008 ja 2012 on nykykäytäntö ollut parempi kuin ns. puoliväli-indeksi, johon siirryttiin v. 1977.
Useiden puolueiden ehdokkaat vaativat viime eduskuntavaalien alla taitetun indeksin poistamista, mutta kun asiasta äänestettiin eduskunnassa, vain perussuomalaiset seisoivat vaatimuksensa takana. Palttoon kääntäjiä oli iso sali pullollaan. Saapa nähdä, mitä huhtikuussa eduskuntaan ehdolla olevat henkilöt ovat asiasta mieltä.
Minusta olisi oikein ja kohtuullista, että 1,5 miljoonan eläkeläisen kurittaminen tulisi tiensä päähän ja eläkeläisten ostokyky palautettaisiin vuoden 1977 tasolle. Rahasta se ei voi olla kiinni. Miksi? Siksi, että yksityisten eläkeyhtiöiden eläkemenot ovat tänä vuonna 24,7 miljardia euroa ja tulot merkittävästi suuremmat.
Saamani tiedon mukaan työntekijät maksavat tänä vuonna eläkemaksuja lähes 5 miljardia euroa ja työnantajat noin 15 miljardia eli yksityisten eläkeyhtiöiden tulot ovat eläkemaksujen osalta noin 20 miljardia euroa.
Kahdeksan eläkeyhtiön (Valtion eläkerahasto VER mukaan lukien) sijoitustuotot olivat viime vuonna mediaanikorolla 9 prosenttia ja seitsemän yksityisen eläkeyhtiön sijoitustuotot keskimäärin 8,34 prosenttia. Tämä tarkoitta ”varovaisesti laskien” sitä, että yksityisten yhtiöiden sijoitustuotot olivat viime vuonna noin 13 miljardia euroa.
Jos ynnätään yhteen yksityisten eläkeyhtiöiden tulot 33 miljardia ja vähennetään menot 25 miljardia, kasvaa eläkeyhtiöiden ”yhteinen tase” 8 miljardia euroa.
Kysynkin viime vuonna lähes 10 prosentin sijoitustuottoihin yltäneiden Eteran ja Ilmarisen johdolta, että mitkä ovat ne todelliset syyt, jotka estävät ”taitetun indeksin” poistamisen?
Kauko Tuupainen
kansanedustaja,
valtiovarainvaliokunnan jäsen (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää