

Venäläisiä matkusti pois kotimaastaan myös Suomen kautta. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ukrainan sota on johtanut massiiviseen aivovuotoon Venäjältä – jopa 4 miljoonaa kansalaista äänesti jaloillaan alkuvuonna
Jos valtakunnan vahvuus ovat sen koulutetut ihmiset, niin sotaisa suurvalta alkaa olla vaikeuksissa. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana nimittäin jo neljä miljoonaa ammattilaista on jättänyt äiti-Venäjän, kertoo Al Jazeera.
Helmikuun 24. Venäjä aloitti ”sotilaallisen erikoisoperaation” hyökkäämällä Ukrainaan. Maaliskuun loppuun mennessä jo 70 000 it-ammattilaista oli äänestänyt jaloillaan, kertoo venäläinen alan etujärjestö. Nämä ovat huippukoulutettuja, hyväpalkkaisia ja etätöihin tottunutta ammattiväkeä. Joilla on usein myös vankkaa kyber-kokemusta.
– Päivää ennen suunniteltua lähtöä ilmoitettiin, etteivät venäläisten Visa ja Mastercard enää toimi. Olen siinä mielessä etuoikeutettu, että omaisuuteni on kryptovaluutoissa. Joten riitti, että sujautin muistitikun taskuuni, kertoo Berliiniin muuttanut sovelluskehittäjä Artur Al Jazeeralle.
– Venäjä on lähtenyt rikolliseen seikkailuun, koska kaikki tärkeimmät päätökset tekee täysin todellisuudesta vieraantunut henkilö, perustelee Artur Saksaan muuttoaan.
”Nyt lähdön syyt ovat poliittisia”
Venäjän virallisten tilastojen mukaan maasta on lähtenyt vuoden 2022 alusta lukien lähes neljä miljoonaa kansalaista.
Englannin Bath Spa -yliopiston ekonomisti Inna Pomorina sanoo, että koulutettujen venäläisten maastapako muistuttaa 1990-luvun alun Neuvostoliiton hajoamista:
– 1990-luvulla lähdön syyt olivat enimmäkseen taloudellisia mutta nyt syyt näyttävät poliittisilta. Monet lähtijöistä ovat it-asiantuntijoita, tutkijoita, analyytikkoja sekä toimittajia.
– Tällä on pitkän aikavälin vaikutuksia talouteen, kuten millä hyvänsä aivovuodolla, Pomorina arvelee.
Maastamuuttajat suuntaavat usein Baltian maihin tai Saksaan, jos heillä on Schengen-viisumi. Jos EU:n alueelle ei ole pääsyä, kohteena ovat Turkki, Israel tai entiset neuvostotasavallat Kaukasuksella ja Keski-Aasiassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Neuvostoliiton romahdus entiset neuvostotasavallat hyväpalkkainen huippukoulutettu Inna Pomorina kybervaluutta muistitikku todellisuudesta vieraantunut henkilö rikollinen seikkailu sovelluskehittäjä it-ammattilainen sotilaallinen erikoisoperaatio maastapako Ukrainan sota Venäjän hyökkäys aivovuoto etätyö maastamuutto EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho puhuu venäjäksi suoraan venäläisille: ”Teidän presidenttinne sodalle Ukrainassa ei ole mitään syytä, sota on vain käsittämätöntä pahuutta”

Venäläiset oligarkit eivät voi pysäyttää Putinia – Halla-aho: Tarkoitus ei ole rangaista venäläistä kansaa, mutta venäläiset voivat tehdä muutoksen

Venäjältä pyritään nyt länteen Suomen kautta, koska Suomi myöntää yhä viisumeita – rajan yli jopa 3 600 tulijaa päivässä

Rantanen ihmettelee ulkoministeriön toimintaa: ”Onko todella ulkoministeriön asia auttaa yksityisiä yrityksiä kiertämään kansainvälisiä pakotteita?”

Rantanen ja Ronkainen: Kaksoiskansalaisuuden ehtoja kiristettävä – ”Tosipaikan tullen nämä henkilöt olisivat vakavan valinnan edessä”

Kun mikään muu ei toimi: Ihmemies Elon Muskin satelliitit pitävät Ukrainan armeijan ja muun maailman ajan tasalla

Ukrainalle tulostetaan apua 3D-printtereillä kautta maailman
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa

Purra Brysselissä: ”Venäjä saa rahansa vain lopettamalla sodan”

Perussuomalaiset: Suomalaisen duunarin verotus kevenee
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










