

PS ARKISTO
Venäläiset oligarkit eivät voi pysäyttää Putinia – Halla-aho: Tarkoitus ei ole rangaista venäläistä kansaa, mutta venäläiset voivat tehdä muutoksen
Euroopassa on jouduttu miettimään sitä, mitenkä paljon Venäjä-pakotteet tulisi kohdentaa tavallisiin venäläisiin. Kysymys on vaikea. Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoitti joitain päiviä aikaisemmin, että pakotteissa on kyse tehosta. Päämäärä on saada sota loppumaan.
Länsimaissa on keskusteltu siitä, tulisiko Venäjän vastaisten pakotteiden kohdistua vain maan liike-elämän eliittiin, oligarkkeihin. Ajatuksena on, että heidän protestointinsa saisi Venäjän presidentti Vladimir Putinin pään kääntymään ja sotatoimet Ukrainaa vastaan loppumaan.
Ajatus on mainio. Ajatuksen heikko lenkki on se, ettei se riitä. Putinin ote oligarkkeihin on liian suuri. Hän voi teljetä kaksikymmentä oligarkkia vankilaan ja nostattaa vapautuneiden yhtiöiden johtoon uudet henkilöt. Putin ei voi mielekkäästi teljetä miljoonia venäläisiä vankiloihin. Kyse on siis tehosta, kuten perussuomalaisten kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohta Jussi Halla-aho kirjoitti.
Järjetön sota
Vastakkain ovat kaksi epämieluisaa lopputulemaa: kärsivätkö venäläiset vai ukrainalaiset siviilit? Ukrainalaisten siviilien kärsimykset ovat sodan vuoksi mittaluokaltaan merkittävästi suuremmat kuin taloudellisten pakotteiden aiheuttamat kärsimykset venäläisille.
Putinin sotaa ei voi järjellä perustella. Hänen väitteensä ovat täysin absurdeja. Hänen mukaansa Ukrainassa oli käynnissä huumehörhöisten uusnatsien suorittama kansanmurha.
Kukaan ei ole turvassa
Oligarkkeihin kohdistuneilla pakotteilla on vähäinen merkitys sodan perumiseen, vaikka niillä on vaikutuksia Venäjän talouteen. Eräs pankkiiri kertoi Financial Timesille, että hallinto pitää yritystä epäilyttävänä jos se ei olisi pakotelistalla.
– Tyhmiä oligarkkeja ei ole. He ovat joko syrjäytettyjä tai vankilassa, venäläinen virkamies kertoo.
Halla-aho kirjoittaa, että jos Venäjä pääsee nyt pinteestä valloitussotansa vuoksi, kukaan ei ole Euroopassa turvassa.
Koko Halla-ahon englanninkielinen viestiketju:
1/14 Every day that Ukraine stands and fights, counts. It increases pressure on Kremlin at home. It increases domestic pressure on Western governments to help Ukraine and to further isolate Russia.@UA_Emb_FI@verkhovna_rada
— Jussi Halla-aho (@Halla_aho) February 27, 2022
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho huolissaan Suomen omavaraisuudesta: ”Letkujen irrottaminen Venäjästä näyttää vääjäämättömältä”

Halla-aho: Venäjä on laajentumishaluinen ja pidäkkeetön gangsterivaltio

Halla-aho: Euroopassa on toimijoita, jotka suhtautuvat väärällä tavalla ymmärtäväisesti Venäjään – ”Jotkut saavat siitä taloudellista hyötyä”

Halla-aho: Suomella ja Euroopalla on pakon edessä tilaisuus vapauttaa itsensä Venäjä-riippuvuudesta

Mäkelä: Turvallisuusympäristömme on muuttunut – ”Suomen on otettava käyttöön kaikki tarvittavat keinot”

Saksalaisprofessori: ”Hypernationalistinen” Ukraina, jossa siviilit pysäyttävät tankkeja paljain käsin, ei kelpaa EU:n jäseneksi

Venäjältä pyritään nyt länteen Suomen kautta, koska Suomi myöntää yhä viisumeita – rajan yli jopa 3 600 tulijaa päivässä

Venäjä sallimassa piratismin – kaikki on mahdollista valtion turvallisuuden nimissä

Rantanen ihmettelee ulkoministeriön toimintaa: ”Onko todella ulkoministeriön asia auttaa yksityisiä yrityksiä kiertämään kansainvälisiä pakotteita?”
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










