

Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne poistui virka-autollaan valtioneuvoston linnasta noin klo 24.00 Helsingissä 1. joulukuuta 2019. Hän ei antanut kommentteja paikalla olleelle medialle. / LEHTIKUVA
Vain ihme voi enää pelastaa Antti Rinteen pääministeriyden – Keskustan Kulmuni: ”meillä on henkilöön liittyvää epäluottamusta”
Keskustapuolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen astuivat tänään pitkäksi venyneen kokouksen jälkeen ryhmähuoneensa ovesta toimittajajoukon eteen. Hiljaisella äänellä puhunut Kulmuni kertoi, ettei keskustalla ole luottamusta pääministeri Antti Rinteeseen.
Katri Kulmuni keskustan eduskuntaryhmän huoneen edessä. Hänen takanaan Antti Kurvinen.
Kulmuni: Keskusta on erittäin sitoutunut hallituspohjaan, hallituspuolueisiin, mutta meillä on henkilöön liittyvää epäluottamusta. Ja Keskusta haluaa, että hallitus on toimintakykyinen, ja se pystyy hoitamaan Suomen ja suomalaisten asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä puoluehallitus kokoontuu vielä tänään. Tämä on se..
Toimittaja: Eli teillä ei ole luottamusta pääministeri Rinteeseen. Haluatte, että Rinne vaihtuu?
Meillä on epäluottamusta tällä hetkellä olemassa. Ja keskusta on erittäin tyytyväinen hallituspohjaan, hallituspuolueisiin. Ja keskusta haluaa, että meillä on toimintakykyinen hallitus tässä maassa, jotta toimintakykyinen hallitus voi tehdä töitä isänmaan puolesta. Puoluehallitus kokoontuu meillä nyt seuraavaksi.
Milloin puoluehallitus kokoontuu ?
Me lähdemme nyt puoluehallituksen kokoukseen.
Kuinka vahva epäluottamus teillä on pääministeriin?
<Kulmuni ei enää vastaa, Antti Kurvinen jatkaa>
Kurvinen: Keskusta totesi tänään, että eilen annetut selvitykset eivät ole riittäviä. Toivotaan, että hallitus saadaan toimintakykyiseksi mahdollisimman pian. Toistan vielä sen: toivotaan, että nykyinen hallituskokoonpano voisi jatkaa ja nykyisellä hallitusohjelmalla voitaisiin mennään eteenpäin.
Onko niin, että Antti Rinteen on lähdettävä, niin sillä se toimintakyky palautuu?
Eiliset selvitykset mitä me olemme saaneet, eivät ole riittäviä.
Miten prosessi jatkuu?
Puoluehallituksen kokoukseen pitää lähteä.
Äänestittekö te?
Me emme käyneet äänestyksiä. Vakava, perusteellinen keskustelu. Politiikassa tärkeintä on luottamus.
Kuinka moni teidän edustajistanne katsoo, ettei ole luottamusta?
Politiikassa tärkeintä on luottamus. Siitä keskusteltiin. Toivotaan, että uskottavuus, Suomen hallituksen uskottavuus palautetaan mahdollisimman pian. Nyt joudun lähtemään.
Missä teillä on kokous?
Se on .. jossakin paikassa.
Puoluetoimistolla?
<Ei vastausta.>
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Suomen Uutiset haastaatteli päivän aikana useita kokeneita politiikan toimijoita. Tulkinta on yhtenevä: Keskustan eduskuntaryhmän julkinen epäluottamus on paksu naula Rinteen pääministerikauden arkkuun. On hyvin epätodennäköistä, että hän voisi jatkaa tehtävässään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääministeri Rinne pyristeli itsensä seittiin – ero häämöttää
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













