LEHTIKUVA

Vakuutuslääkärit perussuomalaisten syynissä

19.04.2013 |06:51

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääaihe torstain kyselytunnilla oli huoli vakuutuslääkärijärjestelmän toimimattomuudessa ja salamyhkäisyydessä.

Perussuomalaisten kyselyn vakuutuslääkäriasiassa aloitti ryhmän varapuheenjohtaja Jari Lindström. Kysymys alkoi anekdootilla, jolla on todellisuudessa vinha perä.

– Mikä ero on valelääkärillä ja vakuutuslääkärillä ? Se ero, että valelääkäri on tavannut potilaan.

Lindström päivitteli mm. sitä, kuinka vakuutuslääkärit saattavat arvioida henkilön työkykyiseksi, vaikka hoitava lääkäri on todennut potilaan työkyvyttömäksi.

– Onko johtamassanne vakuutuslääkärijärjestelmää koskevassa työryhmässä käsitelty tätä asiaa ja jos on, niin mitä asialle aiotaan tehdä? Lindström kysyi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolta.

Risikko kertoi, että asiaa on käsitelty, mutta työ ei ole vielä valmis. Ministeri myönsi myös, että järjestelmään tarvitaan läpinäkyvyyttä ja luottamusta.

Lindström huomautti täydelle salille, että korkein oikeus joutuu jatkuvasti oikomaan vakuutuslääkäreiden päätöksiä potilaiden eduksi, ja että kaikki eivät jaksa viedä asiaansa korkeimpiin oikeusasteisiin. Merkittävä puute on myös se, ettei hoitavaa lääkäriä yleensä kuulla vakuutusoikeudessa.

Lindström kysyi myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta, millaisia lainsäädännöllisiä muutoksia asioiden ratkaisemiseksi aiotaan tehdä. Henriksson myönsi jakavansa perussuomalaisten huolen vakuutuslääkärijärjestelmän toimivuudesta.

– Mielestäni läpinäkyvyys ei ole kansalaisten näkökulmasta riittävällä tasolla. Ihmisillä on myös oikeus tietää mihin heitä koskevat päätökset perustuvat, Henriksson vastasi.

Vakuutuslääkärijärjestelmää pohtiva työryhmä luovuttaa työnsä tulokset muutaman kuukauden kuluttua.

SEPPO HUHTA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää