

LEHTIKUVA
Valko-Venäjä kerää siirtolaisilta passit ja sim-kortit – ohjaa sen jälkeen Puolan rajalle
Valko-Venäjän ja Puolan rajalla järjestetty maahanmuuttokriisi on eskaloitunut nopeasti. BBC:n toimittajan tavoittama kamerunilainen mies kertoo valkovenäläisten ottaneen häneltä passin ja puhelimen sim-kortin, sen jälkeen hänet oli ohjattu Puolan rajalle. Mies kertoo haluavansa palata kotimaahansa, mutta ilman passia se on lähes mahdotonta.
Puolan oppositiojohtaja Donald Tusk väläytti puolustusliitto Naton kokousta kriisitilanteen takia artikla neljän mukaan. Artikla neljää käytetään tilanteissa, joissa jäsenmaan alueellinen yhtenäisyys, poliittinen riippumattomuus tai turvallisuus on uhattuna.
Tusk sanoo Valko-Venäjän järjestäneen kriisin rajalleen. Samaa mieltä on myös Saksa. Maan Puolan vastaisella rajalla on kirjattu tammi-heinäkuussa vain 26 laitonta rajanylitystä. Pelkästään lokakuussa laittomia ylityksiä kirjattiin yli 3 200 kappaletta.
Tuhansia ihmisiä rajalla
Saksan liittokansleri Angela Merkelin tiedottaja kertoi suoraan Valko-Venäjän syyllistyvän ihmissalakuljetukseen.
Valko-Venäjän mukaan rajaseudulla on yli 2 000 laitonta siirtolaista. Puolan hallituksen mukaan rajalla on jopa 3 000 – 4 000 ihmistä. Tämän lisäksi Puola arvioi muualla Valko-Venäjällä olevan vielä noin 10 ooo EU:hun laittomasti hakeutuvaa ihmistä.
Rajavalvojat ovat joutuneet turvautumaan kyynelkaasun käyttöön laittomien rajanylittäjien yrittäessä rikkoa raja-aitaa.
Valko-Venäjän maanpaossa oleva oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kertoi presidentti Aljaksandr Lukašenkan uhkailevan naapurimaita inhimillisellä katastrofilla. Oppositiojohtajan mukaan presidentti on pysäytettävä yhteisvoimin.
Puola on julistanut rajaseudulle hätätilan, joten rajalta on lähes mahdotonta saada varmistettua tai riippumatonta tietoa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Svjatlana Tsihanouskaja Aljaksandr Lukašenka Valko-Venäjä Maahanmuuttokriisi Puola Donald Tusk Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Siirtolaisia ruutina käyttävä hybriditoiminta kiihtyy Suomen lähialueilla – Purra: Hallitus ei ole tekemässä mitään estääkseen laajamittaista maahantuloa

Vihreät vyöryttää todellisuudesta irrallaan olevia maahanmuuttounelmiaan: ”Valtava työvoimapula, tarvitsemme lisää” – Purralta tyly kuitti: ”Suomelle haitallista ja kustannuksia aiheuttavaa”

Rajua rähinää Puolan rajalla – laittomat tulijat yrittävät väkivalloin raja-aidan yli

Ranne: Pohjoismaat eivät kestä uutta pandemiaa tai vuoden 2015 kaltaista turvapaikkakriisiä

Ministeri Ohisalo haluaa Suomeen Euroopan liberaaleimman ulkomaalaislain: ”Nyt eletään tämän hallituskauden politiikkaa”

Ohisalo luetteli ministeriaitiosta ihmisoikeussopimuksia – Leena Meri napautti takaisin: ”Kansainväliset sopimukset eivät edellytä näitä löysennyksiä, joita te haluatte tehdä”

Immonen: Siirtolaisia ei pidä päästää Valko-Venäjän rajan yli – ”Rajat voidaan sulkea, ja ne tulee sulkea maahantunkeutumiskriisin iskiessä”

Perussuomalainen Nuoriso: Valko-Venäjän suurlähettiläs karkotettava Suomesta

Vihreiden ministereiden sekavat ja ristiriitaiset puheet herättävät hämmennystä – Antikainen: Miksi vihreitä kiinnostavat kansallisen turvallisuuden sijasta vain turvapaikanhakijat?
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa
Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













