

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vallan linnakkeet kaatuvat Ruotsissa: Ammattiyhdistysliike yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa
Ruotsin työmarkkinapolitiikassa on tapahtumassa historiallinen murros, kun Ammattiliittojen Keskusjärjestö LO on päättänyt aloittaa yhteistyön ruotsidemokraattien kanssa. Perinteisesti vasemmistolaisen ay-liikkeen takinkääntö ei lähde sydämen hyvyydestä vaan siitä, että ruotsidemokraateilla on nyt tukeva ote vallan kahvasta.
Ruotsin Ammattiliittojen Keskusjärjestö LO kääntää historiallisesti kelkkansa ja aloittaa yhteistyön ruotsidemokraattien kanssa. LO:n puheenjohtaja Susanna Gideonsson ei ilmoittanut takinkäännöstä riemurinnoin, vaan totesi keskusjärjestön velvollisuuden olevan keskustella kaikkien valtaapitävien kanssa.
Syyskuun valtiopäivävaaleissa ruotsidemokraateista tuli maan toiseksi suurin puolue. SVT:n ovensuukyselyn mukaan jopa 27,5 prosenttia ammattiliittojen jäsenistä äänesti nimenomaan ruotsidemokraatteja. Ruotsidemokraatit on siten myös ay-liikkeen piirissä toiseksi suosituin puolue heti sosialidemokraattien jälkeen.
”Ajamme jäsentemme etua”
Ensimmäisenä Canossan matkan tekee Rakennusliiton puheenjohtaja Johan Lindholm, joka istuu myös sosialidemokraattien puoluehallituksessa. Hän kertoi luovansa suhteet ruotsidemokraatteihin ja tapaavansa puolueen valtiopäiväedustajia.
– He ovat nyt mukana johtamassa tätä maata. Menen tapaamiseen valtiopäiville ajamaan jäsentemme etua, Lindholm kommentoi Expressenille.
– Ruotsidemokraatit käyvät hallitus- sekä budjettineuvotteluja ja jäsenillemme tärkeiden kysymysten on tuolloin oltava pöydällä ja mukana keskusteluissa. En mene sinne lehtereille istuskelemaan.
Politiikka on mahdollisen taitoa
Ammattiliitot ovat ottaneet lusikan kauniiseen käteen siksikin, että ruotsidemokraatit ovat saaneet johtoonsa valtiopäivillä useita valiokuntia, muun muassa työelämä- ja lakivaliokunnat. Politiikka on mahdollisen taitoa.
Ruotsidemokraatit sai ensimmäiset edustajansa valtiopäiville 12 vuotta sitten. LO valitsi alusta alkaen linjan, jonka mukaan puolueeseen ei oteta minkäänlaista kontaktia.
LO on tehnyt voitavansa sulkeakseen ruotsidemokraatit kokonaan pois ay-liikkeestä. Ruotsidemokraateiksi tunnustautuneet henkilöt ovat saaneet lähteä luottamustoimistaan ja joissakin tapauksissa heitä on jopa potkittu pois liitoista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työelämävaliokunta Canossan matka Johan Lindholm ovensuukysely Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö Ruotsin valtiopäivät Rakennusliitto valtiopäivävaalit 2022 Susanna Gideonsson LO sosialidemokraatit lakivaliokunta Budjettineuvottelut Takinkääntö Hallitusneuvottelut Ruotsidemokraatit Puoluehallitus Valtiopäivät Ay-liike
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin yleisradio joutumassa laihdutuskuurille – oikeistopuolueet haluavat leikata SVT:n menoja

Ruotsidemokraattien vaatimukset kasvavat vaalivoiton myötä – vaikutusvallan täytyy olla suhteessa puolueen kokoon

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson Suomen Uutisille: ”Vastustajien rasismikortti ei toiminut”

Talouslehti esittää: Ruotsin helpotettava ilmastotavoitteita ja luovuttava jakeluvelvoitteesta

Ovi demareista ruotsidemokraatteihin on Ruotsin ammattiliitoissa apposen auki: ”On aivan päätöntä, että Metalli tunkee jäsenten rahat demareiden kampanjoihin”

Moderaattien totuuden hetki käsillä Ruotsissa – uuden hallituksen pitäisi olla koossa keskiviikkona

Ruotsin hallitusratkaisu siirtyi perjantaille – ”Periaatteessa valmista, yksityiskohtia sopimatta”

Ruotsin uusi hallitus kokoon vaalivoittajan ehdoilla – hallitusohjelma kuin suoraan Jimmie Åkessonin pelikirjasta
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











