

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Talouslehti esittää: Ruotsin helpotettava ilmastotavoitteita ja luovuttava jakeluvelvoitteesta
Kiirehtiminen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa johtaa teollisuuden kilpailukyvyn ja kuluttajan ostovoiman rapautumiseen, kirjoittaa Dagens Industri -talousmedia. Siksi Ruotsin on luovuttava sekä jakeluvelvoitteesta että liikenteen tiukoista ilmastotavoitteista. Niillä kun ei ole juurikaan vaikutusta globaaleihin päästöihin.
”EU:ta tiukemmilla kansallisilla erityisratkaisuilla Ruotsin ilmastopolitiikka vaarantaa talouselämän kilpailukyvyn ja kaiken lisäksi riskinä on se, että politiikalla ei ole mitään tai korkeintaan rajoitettu vaikutus globaaleihin kasvihuonekaasupäästöihin”, lataa Dagens Industri pääkirjoituksessaan.
”Dagens industri esittää, että Ruotsissa luovutaan jakeluvelvoitteesta ja liikenteen tiukoista päästövähennystavoitteista. Kontrasti ei voisi olla isompi Suomeen, jossa elinkeinoelämä ja kaikki sen julkaisut huutavat tiukemman ilmastokurjistamisen perään”, kommentoi perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Mikael Lith Twitterissä.
Kaikista polttoaineista tulee päästöjä
DI:n pääkirjoituksessa asetetaan kyseenalaiseksi erityisesti biopolttoaineiden käytön mielekkyys. Hiilivedyt palavat yhtäläisesti, poltetaan sitten biopolttoaineitta tai fossiilista dieseliä. Ja seurauksena hiilidioksidia leviää ilmakehään.
”Päästöt sisältävät myös typen oksideja, jotka nekin vaikuttavat ilmanlaatuun kielteisesti. Metsästä saatavia tuotteita polttamalla heikennämme samalla metsien mahdollisuuksia hiilinieluina”, DI huomauttaa.
Uusi hallitus paljon vartijana
Vaalien alla Ruotsin oikeistopoliitikot ottivat esille sen, että jakeluvelvoite nostaa polttoaineiden hintoja. Se taas heijastuu suoraan kotitalouksien ostovoimaan ja talouselämän kilpailukykyyn.
Itse asiassa ruotsidemokraatit, moderaatit ja kristilliset lupasivat ennen vaaleja alentaa dieselin pumppuhintaa jopa 9 kruunulla (86 senttiä) litralta ja bensiininkin hintaa viisi kruunua (48 senttiä) litralta.
Ruotsin mahdollinen uusi oikeistohallitus on siten paljon vartijana, kun kyseessä on tavallisen mellansvenssonin arjen hallinta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hiilivedyt Mikael Lith Moderaatit oikeistoblokki typpipäästöt kasvihuonekaasut jakeluvelvoite biopolttoaine hiilidioksidipäästöt hiilinielu ilmastotavoitteet polttoaineet diesel Kristillisdemokraatit Euroopan unioni päästötavoitteet Bensiini Ruotsidemokraatit ilmastopolitiikka Ruotsi EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”

Perussuomalaiset hallituksen ilmastopolitiikkasuunnitelmista: Energia-, ruoka- ja teollisuustuotantoon tarvitaan sinivalkoinen siirtymä

Perussuomalaiset: Vihervasemmisto jatkaa ylivelkaantumisen tiellä – valtion korkomenot kaksinkertaistumassa

Antikainen: Pommi tulossa – hallitus aikoo nostaa polttoaineveroa

Vallan linnakkeet kaatuvat Ruotsissa: Ammattiyhdistysliike yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa

Hallitus kuuntee kansaa: Ruotsi luopuu liikenteen päästövähennystavoitteesta
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










