

Vapaavuori haluaa Suomeen lisää maahanmuuttajia – Savio: ”Eiköhän olisi viisainta työllistää ensin suomalaiset työttömät”
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoi Talouselämän haastattelussa, että Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajia. Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio on asiasta toista mieltä.
– Olen havaitsevinani pientä ristiriitaa Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren puheissa. Talouselämän haastattelussa hän kertoo haluavansa Suomeen huomattavasti lisää maahanmuuttajia työvoimapulaa helpottamaan.
– Toisaalta hän kuitenkin vaatii valtiolta lisää tukea pääkaupunkiseudun kunnille, sillä Vapaavuoren omin sanoin ”kotouttaminen vaatii isoissa kaupungeissa paljon resursseja”. Ja niitä kokoomus ja valtiovarainministeri Orpo hallituksessa ollessaan myös tarjoavat, Savio kirjoittaa Facebookissa.
Haaveileeko Vapaavuori halpatyömarkkinoista?
Savio ihmettelee Vapaavuoren lausuntoa.
– Eiköhän olisi viisainta työllistää ensin suomalaiset työttömät ja katsoa sitten, odottaako paljonkin työtä vielä tekijäänsä – ellei Vapaavuoren todellinen mutta ääneen lausumaton tavoite ole luoda Suomeen halpatyömarkkinat ja polkea samalla rajusti suomalaisten työehtoja suurpääoman hyväksi.
Työntekijöiden ei tarvitse osata suomea
Vapaavuoren mielestä esimerkiksi ravintolahenkilökunnan ei tarvitse pääkaupunkiseudulla osata suomea.
– Ei tietenkään tarvitse. Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle, Vapaavuori täräyttää Talouselämässä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiolta 5,3 miljoonaa euroa laittomasti maassa oleskeleville – Meri: ”Tämä on niin uskomaton tilanne”

Lapsiperheiden köyhyys näkyy kouluissa: ”Ope, mulla on nälkä”

Vapaavuori vastusti suurmoskeijahanketta vaalien alla, nyt hamuaa Helsinkiin maahanmuuttajia – Halla-aho: ”Löysi jälleen yhteisen sävel vihreiden ja vasemmiston kanssa”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













