

LEHTIKUVA
Vigelius: Suomalaisilla ilmastoteoilla ei torjuta yhtäkään pakolaisaaltoa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mielestä on turha kuvitella, että Suomen ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla pystyttäisiin vaikuttamaan kehitysmaiden elinkelpoisuuteen tai Eurooppaan kohdistuvaan pakolaisaaltoon.
Oppositiosta väitettiin eilisessä ilmastokeskustelussa, että Suomen ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla voidaan hillitä kehitysmaista matkaan lähtevien ihmisten siirtolaisaaltoa.
– Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on ennen kaikkea hyvää Suomen turvallisuudelle mutta myös elinkeinoelämälle — ennen kaikkea turvallisuusnäkökulma, jos katsomme, mitä vaikka Euroopan lähialueilla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä tapahtuu, miten siellä laajat alueet muuttuvat entistä vahvemmin elinkelvottomiksi, demarikansanedustaja Jani Kokko selosti.
Suomi on pieni toimija
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mielestä on turha kuvitella, että Suomen ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla pystyttäisiin vaikuttamaan kehitysmaiden elinkelpoisuuteen tai Eurooppaan kohdistuvaan pakolaisaaltoon.
– Mainitsitte ilmastotoimiemme olevan tärkeitä turvallisuutemme tähden, ikään kuin ilman näitä sinivalkoisia ilmastotekoja kehitysmaat muuttuisivat elinkelvottomiksi ja pakolaisaallot uhkaisivat meitä. Voin kuitenkin teille taata, edustaja Kokko, että näillä suomalaisilla ilmastoteoilla ei torjuta yhtäkään pakolaisaaltoa, vaikka kuinka uhkuisimme ja puhkuisimme, rehkisimme ja paiskisimme.
– Nämä meidän ilmastonmuutoksen vastaiset toimet eivät tosiasiallisesti ole kovinkaan vaikuttavia, sillä olemme pieni toimija tässä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Ne ovat lähinnä symbolisesti vaikuttavia, eli siis imagoamme kiillottavia hyvän tahdon eleitä maailman ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Ne eivät ole sinällään vaikuttavia, ne eivät itsessään pysäytä globaalia ongelmaa, Vigelius huomautti.
Rajapolitiikka ratkaisee
Vigeliuksen mukaan ainoa tapa ehkäistä vuoden 2015 siirtolaisvyöryn toistumista on tiukka ja uskottava rajapolitiikka.
– Mitä tulee aidosti vaikuttaviin keinoihimme torjua tällaisia ikäviä pakolaisaaltoja, ilmastopakolaisuuden vaikutuksia, ne keinot eivät suinkaan löydy ilmastopolitiikasta, vaan ne löytyvät rajapolitiikasta, ja niihin tämä hallitus on myös sitoutunut.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jani Kokko ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka Joakim Vigelius pakolaisaalto kehitysmaat rajapolitiikka Lähi-itä oppositio Afrikka Suomi hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto

Pakolaiskriisi on täällä taas – Välimeren ylittää yli 2 000 laitonta siirtolaista vuorokaudessa ja luvut lähestyvät vuoden 2015 tasoa

Purra: Kun maassa on perussuomalainen sisäministeri, suomalainen voi nukkua yönsä rauhassa

Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy selvästi – järjestelmän väärinkäytökset estetään

Britannia peruuttaa ilmastotavoitteissaan: ”Maailmaa ei pelasteta laittamalla britit vararikkoon”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














