

Hallituksen sulkemalla Sallan raja-asemalla kävi vielä tänään kuhina. / LEHTIKUVA
Vigelius: Suomen ei tule hirttäytyä turvapaikkasopimuksiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius edellyttää, että Suomessa käynnistetään vakava keskustelu turvapaikkaoikeuden tulkinnoista ja rajaviranomaisten oikeudesta estää turvapaikanhakijoiden rajanylitykset.
Suomen ei tule hirttäytyä turvapaikkasopimuksiin ja niiden tiukimpiin tulkintoihin kansallisen turvallisuuden ollessa uhattuna, Joakim Vigelius painottaa.
Uudet tulkinnat ovat perusteltuja tilanteessa, jossa itärajalle on Venäjän ohjailemana tullut kesän jälkeen lähes tuhat kolmansien maiden kansalaista. Tulijat ovat tyypillisistä hädänalaisista poiketen valtaosin terveitä nuoria miehiä.
Muut maat estäneet rajanylitykset
Useimmat maat EU:n ulkorajoilla, muun muassa Espanja, Kreikka, Puola ja Baltian maat, ovat vastanneet voimakkaasti hallitsemattomaan tai välineellistettyyn siirtolaisuuteen rajoillaan. Kansainvälistä ja EU-oikeutta on uudelleentulkittu kansallisin lakimuutoksin, päivitetyin tulkinnoin ja viranomaisten aloitteesta.
Liki kaikissa EU:n rajamaissa on raportoitu pushback -tapauksista eli maahantulijoiden rajanylitysten estämisistä. Myös rajasulut ja esteaidat ovat yleistyneet ulkorajoilla.
– Turvapaikanhakijoiden työntämistä takaisin rajan toiselle puolen harjoitetaan liki kaikissa valtioissa EU:n itäisellä ja eteläisellä ulkorajalla. Se on jo monien EU-maiden linja de facto. Samaa tarvitaan Suomen rajojen turvaksi, Vigelius toteaa.
Suomen tulee ottaa mallia Virosta
Esimerkiksi Viron elokuussa hyväksymän lain mukaan virallisten raja-asemien ulkopuolelta maahan pyrkivät turvapaikanhakijat voidaan käännyttää, mikäli he muodostavat uhan Viron järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle.
– Suomen tulee ottaa mallia Virosta. Jos muista ulkorajamaista poiketen rajaamme kriisitilanteessakin pois käytöstämme tehokkaat, toimivat ja turvallisuutta lisäävät työkalut, olemme rajapolitiikan heikoin lenkki. Sitä heikkoutta meille vihamieliset valtiot eivät epäröi hyödyntää, Vigelius muistuttaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihamieliset valtiot kansallinen turvallisuus Joakim Vigelius EU:n ulkorajat kansainväliset sopimukset siirtolaiset Rajavalvonta Viro Turvapaikanhakijat Suomi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus ilmoitti uusien raja-asemien sulkemisesta

Purra itärajan tilanteesta: Suomea ei voi painostaa – ”Keinot kyllä löydetään”

Halla-aho: ”Miten meillä jotkut voivat olla niin varmoja, että tulijat eivät ole venäläisiä erikoisjoukkoja tai Wagnerin palkkasotilaita?”

Jussi Halla-aho MT:n vaalitentissä: Suomi on hirttäytynyt todellisuudelle vieraisiin pakolaissopimusten tulkintoihin

Hallitus puuttuu maahanmuuttopolitiikkaan vankasti – Peltokangas: ”Nyt hallitus tekee ne tehtävät, jotka sen pitääkin”

Suomen Perusta: Kaksi kolmesta suomalaisesta käännyttäisi turvapaikanhakijat takaisin Venäjälle

Puolan pääministeri: Emme ota ainuttakaan EU:n pakkosijoittamaa turvapaikanhakijaa maahamme

Hakkarainen EU:n rajapolitiikan uudistuksesta: Uudet Schengen-säännöt rajoittavat sisärajasulkuja
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










