

Hallitus puuttuu maahanmuuttopolitiikkaan vankasti – Peltokangas: ”Nyt hallitus tekee ne tehtävät, jotka sen pitääkin”
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) huokaisee helpotuksesta, kun hallitus puuttuu maahanmuuttopolitiikkaan vihdoin kovalla kädellä. Hän odottaa tulevan kevään maahanmuuttoon liittyviä hallituksen esityksiä saapuvaksi hallintovaliokuntaan suurella mielenkiinnolla.
– Perussuomalaiset ovat olleet aina oikeassa, mitä tulee maahanmuuttopolitiikan suuntaan, Mauri Peltokangas toteaa ja kysyy:
– Miksei meitä ole kuunneltu jo aiemmin? Nyt hallitus tekee ne tehtävät, jotka sen pitääkin.
Jatkoa kesän 2022 suurelle työvoitolle
Peltokangas muistuttaa, että kesän 2022 itärajan sulkemisen mahdollistavat kirjaukset ovat pitkälti silloisten oppositiopuolueiden, etunenässä perussuomalaisten ansiota. Hän kiittää kuitenkin myös muita hallintovaliokunnan silloisia jäseniä hyvästä yhteistyöstä. Peltokangas toimi hallintovaliokunnassa tuolloin rivijäsenenä, ja hallintovaliokuntaa johti nykyinen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
– Saimme ajettua silloisen hallituksen esitykseen läpi sellaisia kirjauksia, jotka olivat silloin ja ovat yhä edelleen kansalliselle turvallisuudelle todella tärkeitä. Aiomme jatkaa samalla linjalla nyt myös hallituspuolueena, Peltokangas toteaa.
Olemme nähneet tarpeeksi
Peltokangas painottaa, että hänen mielestään maahanmuuttopolitiikan rajullekin kiristämiselle on olemassa painavat perusteet. Hän muistuttaa, että ympäri Eurooppaa ja jopa meillä Suomessa on jouduttu kärsimään huonon maahanmuuttopolitiikan seuraamuksista.
– Tapauksia on jo niin runsaasti, että kaikkien luettelemiseen menisi koko päivä. Ehkä kaikkein räikeimpinä esimerkkeinä meillä täältä Suomesta on Oulun raiskausaalto vuonna 2018 ja Turun jihadistisessa mielessä tehty terroristi-isku vuonna 2017. Tällaiset tapaukset eivät saa toistua ikinä. Nyt meillä on käsissämme uusi tilanne itärajallamme, Peltokangas sanoo ja toteaa:
– Olemme nähneet tarpeeksi, nyt on korkea aika toimia.
Kiitosta hallitukselle
Peltokangas on silminnähden onnellinen tutkiessaan Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaa, joka on perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa pullollaan. Hän on huojentunut siitäkin, että Suomella on toimintakykyinen hallitus, joka myös toimii.
– Pitäkää kahvoista kiinni! Keväällä sisäministeri Mari Rantanen tuo esitykset eduskunnalle. Sitten alamme myös hallintovaliokunnassa paukuttamaan nuijaa pöytään ja asioita eteenpäin kovalla tahdilla. Suomalaisten turvallisuuden edunvalvonta on siellä kunniatehtävämme, Peltokangas julistaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansallinen turvallisuus itäraja hallintovaliokunta Turun terrori-isku Mauri Peltokangas Maahanmuuttopolitiikka Riikka Purra Hallitusohjelma Petteri Orpo Mari Rantanen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Itärajalla meneillään hybridioperaatio – onneksi sisäministerinä on perussuomalainen

Sisäministeri Rantanen A-studiossa: Koko itäraja voidaan tarvittaessa sulkea – ”Mikään kansainvälinen sopimus ei ole itsemurhasopimus”

Petteri Orpo ja Mari Rantanen pitävät tiedotustilaisuuden rajaturvallisuuden varmistamisesta kello 13:30 – katso suora lähetys

Koponen: Rajat kiinni laittomilta maahantulijoilta

Jussi Halla-aho MT:n vaalitentissä: Suomi on hirttäytynyt todellisuudelle vieraisiin pakolaissopimusten tulkintoihin

Antikainen vastaa paikallislehden päätoimittajalle: ”Rajoja ei pysty sulkemaan tekstarilla”

Purra itärajan tilanteesta: Suomea ei voi painostaa – ”Keinot kyllä löydetään”

Vigelius: Suomen ei tule hirttäytyä turvapaikkasopimuksiin

Kansalaisuuslain uudistus etenee: Asumisaikaedellytys pitenemässä nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














