

LEHTIKUVA
Wihonen: Kesäkahvilat tulisi rinnastaa tukea saaviin ravintoloihin
Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee ravintoloille kaavailun tuen ulottamista kesäkahviloihin.
Suomessa on runsaasti kausikahviloita ja -ravintoloita, jotka tarjoavat palveluitaan kesäisin keskeisillä paikoilla kuten satamissa, rannoilla, jokilaivoilla ja toreilla.
– Suurimmalle osalle näistä yrittäjistä työ on lyhytkestoisuudestaan huolimatta päätoimista ja koko vuoden ansiot muodostuvat huhti-syyskuun väliseltä ajalta. Useat yrittäjät työllistävät itsensä lisäksi tyypillisesti 5-15 henkilöä puolen vuoden ajaksi. Ravintoloiden sulkemisen vuoksityöntekijät ovat jääneet ilman töitä ja toimeentuloa, Jussi Wihonen sanoo.
Valtion korvattava toimintakiellon seuraukset
Hallitus on linjannut tukevansa ravintolayrittäjiä. Hyvitykseen toiminnan rajoittamisesta vaikuttaa huhtikuun myynnin lasku verrattuna tammi-helmikuun keskimääräiseen myyntiin. Kesäkahvila- ja ravintolayrittäjät jäävät tämän linjauksen mukaan tuen ulkopuolelle.
– Kun valtioneuvosto puuttuu päätöksellään perusoikeuksiin ja elinkeinovapauteen ja kieltää toiminnan, on selvää, että sille aiheutuu korvausvastuu elinkeinotoiminnan tappioista. Hyvin monella paikkakunnalla nämä kesäkahvilat ja -ravintolat ovat keskeisiä vetovoimatekijöitä, jotka piristävät elinkeinoelämää ja luovat monipuolisia palveluita. Voidaan puhua jopa kaupunkikulttuurista, Wihonen sanoo.
Wihonen kysyy, mihin toimiin hallitus ryhtyy, että myös kesäkahviloille ja -ravintoloille korvataan huhti-toukokuulta ravintoloiden sulkemisesta aiheutuneet saamatta jääneet tulot yhdenvertaisesti muiden ravintolayrittäjien kanssa ja miten hallitus varmistaa, että kesäkahviloiden ja -ravintoloiden toimintaedellytykset turvataan myös jatkossa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- korvausvastuu elinkeinonvapaus kesäkahvilat ravintolat Jussi Wihonen valtion tuki perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho vappupuheessaan: ”Julkisesta rahankäytöstä otettava löysät pois ja kaikki resurssit on tulevina vuosina sijoitettava suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamiseen”

Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”

Sheikki Laakso vaatii yrittäjien tukemista – varoittaa karuista seurauksista, ellei näin toimita

Eduskunta keskusteli ravintoloiden sulkemista yömyöhään – Junnila: Yritysten ja henkilöstön asema turvattava

Wihonen: Tuet eivät kohdistu niille yrityksille, jotka eniten kärsivät koronakriisistä ja kysynnän dramaattisesta vähenemisestä

Yrittäjä-lähihoitajaperhe jätettiin yksin koronakriisin keskellä – tukea saadakseen olisi pitänyt valehdella
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














