Yhdysvallat painostaa EU:ta kuoppaamaan Iranin ydinohjelmasopimuksen autotullien avulla – EU haluaisi pelastaa sopimuksen

22.01.2020 |12:20

Yhdysvallat on uhannut nostaa 25 prosentin autotullit EU:lle, elleivät Iso-Britannia, Ranska ja Saksa (E3-maat) luovu Iranin ydinohjelmasopimuksesta ja liity mukaan kauppasaartoon. EU puolestaan tarvitsee pienen ihmeen voidakseen taivutella Iranin johdon takaisin ohjelman pariin.

Yhdysvallat irtautui Iranin sopimuksesta keväällä 2018. Yhdysvallat on latonut talouspakotteita Iranille. Tavoitteena on, ettei Iran kehittäisi ydinasetta.

Iran on alkanut toistuvasti laiminlyödä sopimusta. Se asettaa EU:n hankalaan tilanteeseen, koska unioni haluaisi Iranin pysyvän ohjelmassaan.

Autotullit ulkopolitiikan estradille

Yhdysvallat on tämän tästä uhonnut nostaa autotulleja EU:lle. Aiemmin kiista on liittynyt kauppajännitteisiin. Yhdysvallat haluaisi EU:n hyväksyvän yhdysvaltalaiset maataloustuotteet unionin markkinoille. Ranska vastustaa tätä erityisen kiivaasti.

Yhdysvaltain ja Kiinan saavuttama pieni aselepo kauppasodassaan voi johtaa Yhdysvaltojen kauppasodan eskaloitumiseen EU:ta vastaan.

Yhdysvallat käyttää autotulliuhkausta nyt ensi kertaa ulkopoliittisessa kysymyksessä.

EU kenties käynnistänyt kiistanratkaisumenettelyn

EU on käynnistänyt Iranin sopimuksesta kiistanratkaisumenettelyn, joka voi johtaa koko sopimuksen kaatumiseen. Menettely tulee käynnistää, jos jokin sopimuksen osapuoli on rikkonut sopimuksen ehtoja.

EU siis myöntää Iranin laiminlyöneen sopimusta, mutta kiistanratkaisumenettelyn alkamisajankohta on aiheuttanut hämmennystä. Menettelyssä 15 ensimmäisen vuorokauden jälkeen tarkistetaan sopimuksen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen. Tämän jälkeen sopimuksen voimassaoloa tarkistetaan ulkoministerien tasolla seuraavien 15 vuorokauden päätteeksi.

Kumpaa tahansa aikarajaa voidaan venyttää teoriassa loputtomiin, kunhan E3-maat, Iran, Venäjä ja Kiina hyväksyvät jatkoajan yksimielisesti.

EU ei haluaisi käynnistää tätä kelloa ja siksi on epäselvää, onko EU:n ulkopolitiikan johtaja Josep Borell todella käynnistänyt menettelyn. Borellin tiedottaja kertoi perjantaina, että menettelystä käydään vielä neuvotteluja.

Sopimus kaatuisi YK:ssa

Kiistanratkaisumenettelyn 30 vuorokauden jälkeen sopimuskiista voi edetä YK:n turvallisuusneuvostoon. Neuvosto ottaisi kantaa muun muassa Iranin talouspakotteisiin.

Mikäli Iranin ydinohjelmasopimus etenee YK:hon, sopimus raukeaa. Yhdysvallat käyttää veto-oikeuttaan sopimuksen kaatamiseksi.

EU yrittää kaikin tavoin välttää tämän.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää