

LEHTIKUVA
Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla kaaos – laittomien rajanylitysten lisäksi Yhdysvaltoihin tulvii fentanyyliä
Yhdysvaltain ja Meksikon välisellä rajalla vallitsee täysi kaaos. Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri Alejandro Mayorkas sanoo maahanmuuttojärjestelmän olevan rikki. Ylikuormitetut rajavalvojat ovat kohdanneet tänä vuonna noin kaksi miljoonaa rajanylittäjää. Lisäksi maahan on salakuljetettu ennätysmäärä fentanyyliä, mikä on monin verroin heroiinia voimakkaampi aine.
Presidentti Joe Biden on muuttanut edeltäjänsä Donald Trumpin maahanmuuttolakeja. Biden kumosi asetuksen, jonka mukaan turvapaikkahakemus Yhdysvaltoihin tulisi jättää Meksikon puolella. Ohjelma tunnetaan nimellä ”pysy Meksikossa”.
Oikeuslaitos kumosi muutoksen menettelyvirheiden vuoksi ja Trumpin asetus on ollut joulukuun alusta asti taas voimassa. Pysy Meksikossa -ohjelma kärsii resurssipulasta.
Biden on keskeyttänyt rajamuurien rakentamisen. Hän on myös kumonnut matkustusrajoituksia terrorismin riskimaista.
Hän on kuitenkin jatkanut koronaturvallisuudesta huolehtivasta asetuksesta, mikä mahdollistaa pikakäännytykset. Ajatus on, ettei pandemia pääsisi leviämään vastaanottokeskuksissa. Bidenin hallinto ei sovella korona-asetusta alaikäisiin.
Rajavalvojat helisemässä
Rajavalvojat ovat ylikuormitettuja. Kymmenet tuhannet alaikäiset ovat voineet ylittää rajan ja välttyä pikakäännytyksiltä. Rajavalvojien resurssit uppoavat alaikäisten asioiden hoitoon. Samaan aikaan havaitsemattomien rajanylitysten määrä on rajavalvontaneuvoston tiedottajan arvion mukaan kasvanut jopa yli miljoonaan vuodessa.
Rajan yli pohjoiseen ei liiku pelkästään makeampaa elämää Yhdysvalloista hakevat muiden maiden kansalaiset. Rajan yli salakuljetetaan ennätysmäärä fentanyyliä, mikä on huumekäytössä erittäin vaarallista. Fentanyyliä käytetään laillisesti esimerkiksi syöpäpotilaiden kivunlievitykseen.
Rajavalvojia sapettaa myös Bidenin hallinnon nimittämä maan tulli- ja rajavalvontaviraston johtaja Chris Magnus. Senaatti hyväksyi nimityksen.
Magnus on toiminut aiemmin Tucsonin poliisipäällikkönä. Hänen aiemmat alaisensa kertovat Magnusin ”vihaavan lainvalvojia”.
Kansalaisuushanke vastatuulessa
Demokraattipuolue on ajanut Bidenin johdolla työlupia noin 6,5 miljoonalle laittomasti maassa olevalle ihmiselle. Puolueen sisällä etsitään kuumeisesti keinoa saada laittomat oleskelijat maan kansalaisiksi. Heitä on arviolta peräti 11 miljoonaa.
Demokraattien harmiksi senaatin neuvonantaja Elizabeth MacDonough katsoo työlupahankkeen vaativan senaatissa 60 edustajan enemmistön. Demokraatit tarvitsevat tukea työlupahankkeen taakse republikaaneilta. Tarvittavan tuen saaminen on käytännössä mahdotonta.
Pieni joukko demokraattien senaattoreita on kritisoinut MacDonoughin tulkintaa, mutta he eivät ole ilmoittaneet kapinoivansa tulkintaa vastaan.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Elizabeth MacDonough Chris Magnus Alejandro Mayorkas Meksiko Joe Biden Huumeiden salakuljetus Rajavalvonta Donald Trump Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”

Antikainen: Miksi sisäministeriö haluaa palkita laittomasti maassa olevat sotilaskarkurit oleskeluluvilla?

Yhdysvaltain demokraateille alkaa valjeta presidentti Bidenin maahanmuuttopolitiikan vaikutukset – sopeutus iskee

Purra: Laittomasti maassa oleskelevat säilöön ja ulos maasta – ”Huomattavasti edullisempaa kuin nykyinen turvapaikkateatteri”

Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta

Bidenin kannatus laskee – USA on ”jakautunut, hukassa ja menossa alamäkeen”

Sisäministerin valtiosihteerin mukaan Suomen itärajan aitaaminen maksaisi saman kuin kehitysapu vuodessa

Valkoinen talo: Bidenin hallinto ei rahoita ilmaisten huumepiippujen jakamista

Konservatiivijuontaja: Demokraatit tulevat hylkäämään Bidenin ja Harrisin – syrjään heittäminen ollut suunnitelmissa alusta asti
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää