

MATTI MATIKAINEN
Purra: Laittomasti maassa oleskelevat säilöön ja ulos maasta – ”Huomattavasti edullisempaa kuin nykyinen turvapaikkateatteri”
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) edistää vimmalla hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta helpottaa laittomasti maassa oleskelevien maahan jäämistä. Ministeriössä on käynnistetty ilmiöpohjainen työskentely ”osana sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpanoa”. Ohisalon mukaan tavoitteena on estää varjoyhteiskuntien syntymistä.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra muistuttaa, että laittomasti maassa oleskelevien laillistaminen vain pahentaa perusongelmaa, joka on kehitysmaista saapuva massasiirtolaisuus ja turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö.
– Mikäli kielteisellä turvapaikkapäätöksellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, saako maahan jäädä, on koko turvapaikkainstituutio murtunut, Purra toteaa.
– Se, että voi hakea turvapaikkaa monta kertaa ketjuttaen, kääntyä yhtäkkiä kristityksi, muistaa olevansa homo, solmia lumeliiton tai muulla tavoin käyttää hyväksi liberaalin valtion koneistoa on oikeusvaltion irvikuva. Hallitus viimeistelee sen antamalla kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille erikseen oleskeluluvan jäädä Suomeen.
Hallitus tarjoaa jatkuvasti lisää etuja ja palveluita
Perussuomalaiset on maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassaan vaatinut kielteisen päätöksen saaneille ja laittomasti maassa oleskeleville säilöönottoa.
– Se on ainoa toimiva vaihtoehto. Säilöönotosta pääsee vain yhteen suuntaan, pois maasta. Tällä hetkellä ihmisillä ei ole minkäänlaisia kannusteita suostua lähtemään maasta. Hallitus ja suuret kaupungit tarjoilevat laittomasti maassa oleskeleville koko ajan lisää etuja ja palveluita. Vihreät haluavat muuttaa termin ”laiton” termiksi ”luvaton – mikä tietysti korjataan antamalla lupa, Purra hämmästelee.
– Säilöönotto vähentää turvallisuusriskejä ja ihmisten katoamista, maamme houkuttelevuutta Euroopassa vaeltelevien siirtolaisten kohteena sekä turvapaikkaprosessin pitkittämistä. Sen käyttöönotto tulisi suurista yksikkökustannuksista huolimatta edullisemmaksi kuin nykyinen turvapaikkateatteri. Se itsessään karkottaisi näitä onnenonkijoita, mikä tietysti on sen tarkoituskin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vetovoimatekijät palautukset laittomasti maassa olevat Maria Ohisalo Säilöönotto Riikka Purra Turvapaikanhakijat vihreät perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Vihreät tahtoo Suomeen 80 000 työperäistä maahanmuuttajaa – Purra: ”Niin järjetön linjaus, että edes muut hallituspuolueet eivät lähteneet vihreiden tueksi”

Perussuomalaiset vaativat kyselytunnilla hallitusta heräämään maahanmuuton ongelmiin: ”Tämä on yksiselitteisen vahingollista”

Junnila: Sisäministeriö valmistelee keinoja laittoman maassaolon laillistamiseksi

Antikainen: Kumpi päättää Suomen maahanmuuttopolitiikasta, hallitus vai yksin sisäministeri Ohisalo?

Ruuhkaisa viikonloppu Kanariansaarilla – yli 1 600 siirtolaista saapui veneineen Afrikasta

Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta

Perussuomalaiset vastustaa Eurooppaan tulvivien siirtolaisten taakanjakoa – hallitus ja kokoomus kannattavat: ”Kiihdyttää siirtolaisvirtoja entisestään Suomeen”

Turvapaikan oikeutus katoamassa: ”Pakolaisuus on kauppatavaraa, josta hyötyvät ainoastaan rikolliset”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














