Yle: Kataisen mielestä hallituksella on yhteinen kanta Fennovoiman ydinvoimaluvasta

28.10.2013 |16:35

Hallituksen rivit sekoilevat Fennovoiman ydinlupa-asiassa. Lauantaina valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) esitti Fennovoiman luvan käsittelemistä pikaisesti uudelleen eduskunnassa mm. siksi, että venäläinen Rosatom on tullut mukaan hankkeen rakentajaksi.

Sen sijaan vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) korostivat, että käsittelyä ei pidä kiirehtiä ja asiaa pitää ensin selvittää. Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) ehti ilmoittaa puolueen linjaksi lauantaina, ettei uusia lupia käsitellä, Fennovoimaakaan.

Katainen: Ei varaa erimielisyyksiin

Jyrki Katainen (kok) totesi sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, ettei hallituksella ole varaa riidellä Fennovoiman luvasta ja että hallituksella on asiassa yhteinen kanta. Kataisen mukaan lupa-asia on selvitettävä erityisen huolellisesti, koska asia on juridisesti hyvin monimutkainen. Siten varmistetaan, että myöhemmin päätöksenteko asiassa on aukotonta ja ripeää. Asiaa selvitetään paraikaa työ- ja elinkeinoministeriössä.

– Haluamme varmistua siitä, että prosessi menee lain kirjaimen ja hengen mukaan oikein. Oikeusoppineillakin on asiasta erilaisia näkemyksiä, Katainen sanoi Ylen lähetyksessä.
Vasta selvityksen jälkeen nähdään, viedäänkö asia eduskuntaan vai käsitelläänkö sitä muuten. Katainen ei itse lähtenyt ottamaan asiaan kantaa.

 

ps verkkotoimitus


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin

21.03.2026 |12:40
8.
Suomen uutiset logo

Brittilehti nostaa esille maahanmuuton hurjat kustannukset – Suomen Perustan tutkimukset esillä

23.03.2026 |14:03

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää