
PS ARKISTO
Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vastustaa esitystä jyrkästi.
– Maahanmuuttajien tulee integroitua Suomeen, ja islamin ottaminen ylioppilaskirjoituksiin ei tue tätä tavoitetta. Suomalaista kulttuuria ja kristillistä arvopohjaa ei tule heikentää.
Suomen opittava muiden maiden kokemuksista
Antikainen muistuttaa, että islamin laajeneva vaikutus voi uhata yhteiskuntarauhaa ja lisätä rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä. Euroopassa on dokumentoitu tapauksia, joissa imaamit ovat kehottaneet muslimeja eristäytymään valtavirtayhteiskunnasta.
– Tanskassa dokumentti ”Behind the Veil of the Mosques” paljasti, kuinka suljettujen ovien takana opetettiin sharia-lakia Tanskan lakien sijaan. Tämän seurauksena Tanskassa säädettiin imaamilait, joilla rajoitettiin tällaisen opetuksen levittämistä. Suomen on opittava muiden maiden kokemuksista, Antikainen toteaa.
Islamin levittämisen vaarat
Antikainen varoittaa, että islamin vaikutuksen kasvu voi johtaa suomalaisten arvojen ja naisten oikeuksien heikkenemiseen.
– Ei islamin ideologiaa tule pönkittää Suomessa Opetushallituksen tukemana. Tiedämme islamin vaikeuden hyväksyä liberaalit arvot, mikä voi olla uhka esimerkiksi naisten ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksille. Ei voi hyväksyä, että tyttöjä estetään osallistumasta koulujen uinninopetukseen tai vaikkapa luokkaretkille. Myös naisten peittämisvaatimukset voivat lisääntyä ja vaikuttaa kielteisesti naisten asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Supo on juuri julkaissut tiedotteen, jossa todetaan muun muassa, että kansainvälisessä turvallisuustilanteessa on tapahtunut useita samanaikaisia kielteisiä kehityskulkuja, jotka vaikuttavat terrorismin uhkaan myös Suomessa.
– Supon mukaan näitä ovat muun muassa Lähi-idän konfliktit, Euroopassa aktivoituneet Isilin verkostot ja alaikäisten radikalisoituminen. Suomessa terrorismin uhka on noussut ja todennäköisimmän terrori-iskun uhkan aiheuttavat edelleen muun muassa radikaali-islamistista ideologiaa kannattavat yksittäiset henkilöt ja pienryhmät. On mahdollista, että joku yrittää suorittaa terroritekoja uskonnollisten tai islamististen motiivien perusteella. Supon mukaan todennäköisin on siviiliväestöön julkisella paikalla kohdistuva isku, joka toteutetaan helposti saatavilla tekovälineillä, kuten veitsellä, ajoneuvolla tai ampuma-aseella, Antikainen varoittaa.
Suomalaisen yhteiskunnan eheys ensisijalla
Antikainen painottaa, että suomen kielen ja kulttuurin oppiminen on ensisijaista maahanmuuttajien integraatiossa. Islamilaisen rinnakkaisyhteiskunnan muodostuminen heikentää tätä kehitystä.
– Jos muslimiyhteisö kasvaa yhä suuremmaksi, tulee siitä myös samalla yhä eristyneempi. Suomalainen yhteiskunta ei saa ajautua tilanteeseen, jossa kansalaisemme joutuvat mukautumaan maahanmuuttajien tapoihin. Suomalaisten on pidettävä kiinni omista arvoistaan ja kristillisyyteen pohjautuvasta kulttuuristaan. Islamin aseman vahvistaminen koulutuksessa on tätä kehitystä vastaan, Antikainen linjaa.
– Suomen tulee ottaa oppia muista Euroopan maista ja säilyttää suomalainen kulttuuri ja arvot vahvoina. Suomalaisen kristillisyyteen pohjautuvan kulttuurin on oltava normi Suomessa.
Lue myös
Ari Koponen: Islamia ei pidä tuoda ylioppilaskirjoituksiin
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Suomen kieli ja kulttuuri rinnakkaisyhteiskunnat integroituminen Kristillisyys turvallisuusuhka ylioppilaskirjoitukset yhteiskuntarauha Lähi-itä opetushallitus Radikalisoituminen Eurooppa Supo Sanna Antikainen Islam maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Pekka Aittakumpu ihmettelee opetushallituksen työryhmän esitystä: Islam ei kuulu ylioppilaskirjoituksiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee opetushallituksen työryhmän esitystä, jonka mukaan ylioppilastutkintoon lisättäisiin islamin uskonnon koe.

Ari Koponen: Islamia ei pidä tuoda ylioppilaskirjoituksiin
Opetushallituksen työryhmän esitys islamin uskonnon kokeen lisäämisestä ylioppilastutkintoon on järjetön, sanoo kansanedustaja Ari Koponen.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Rydman: Helsingistä tehtävä jälleen turvallinen – ”On luovuttava politiikasta, joka karkottaa pääkaupungista hyvät veronmaksajat ja täyttää sen väkivaltaisilla jengeillä ja islamistisaarnaajilla”
Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Wille Rydman haluaa palauttaa pääkaupunkimme takaisin tunnollisille työssäkäyville ihmisille ja uutterille yrittäjille. - Helsinki kuuluu niihin alueisiin maassamme, jotka eniten kärsivät vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta, Rydman sanoo.

Purra: Islamin ja monien takapajuisten kulttuurien naiskäsitys on suomalaisten arvojen ja sukupuolten välisen tasa-arvon kanssa yhteensovittamaton
Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra otti lauantaisessa puoluevaltuustopuheessaan esille myös naisten oikeudet.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.