Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Pekka Aittakumpu ihmettelee opetushallituksen työryhmän esitystä: Islam ei kuulu ylioppilaskirjoituksiin

05.03.2025 |12:34

Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee opetushallituksen työryhmän esitystä, jonka mukaan ylioppilastutkintoon lisättäisiin islamin uskonnon koe.

– Moni ilkkui, kun perussuomalaiset vaativat kuntavaaliohjelmansa julkaisutilaisuudessa, että sekoilu pitää saada pois kouluista. Tätä se sekoilu muun muassa tarkoittaa: Kristinuskoa ja suomalaisia perinteitä ajetaan jatkuvasti pois kouluista. Islamia pyritään tuomaan tilalle, Pekka Aittakumpu sanoo.

Hallituksen ei pidä edistää työryhmän hullua esitystä

Aittakummun mukaan yhteiskunnassamme on jo pitkään ollut nähtävissä ilmiö, jossa pikkuhiljaa monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden varjolla viedään pois tärkeitä arvoja, joiden varaan Suomea on rakennettu.

– Sitten ihmetellään, mikä meni vikaan. Ja tätä hullutusta monet puolueet katsovat hiljaa sivusta tai jopa edistävät sitä.

Aittakumpu muistuttaa, että työryhmän esitys on vain työryhmän esitys. Hänen mukaansa hallituksen ei pidä millään tavalla edistää sitä.

– Tämän varmistaa se, että perussuomalaiset on hallituksessa pitämässä järjestä ja perinteisistä suomalaisista arvoista kiinni.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää