
LEHTIKUVA
Antikainen: Koneen Säätiö sponsoroi Elokapinan hyökkäyksen demokratiaa vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä Eduskuntatalon töhrimisessä on erityisen huolestuttavaa, että poliittista päätöksentekoa pyritään häiritsemään laittomin keinoin.
Eduskuntatalon julkisivun pylväät sotkettiin tänään punaisella maalilla. Poliisi on ottanut kiinni noin kymmenen henkilöä, jotka olivat paikalla tapahtumahetkellä, ja tutkii tapausta törkeänä vahingontekona.
Töhrimisen takana epäillään olevan ruotsalainen Återställ Våtmarker -aktivistiryhmä ja Elokapina. Återställ Våtmarker toimii yhdessä Elokapinan kanssa ja se on esimerkiksi aiemmin iskenyt myös Suomen suurlähetystöön Tukholmassa. Tämän aamun tapahtumat ovat edelleen tutkinnassa, ja selvityksen alla on, minkälaista vahinkoa on aiheutunut ja millaisia rikosnimikkeitä tullaan mahdollisesti käyttämään.
Rikollinen toiminta tuomittava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä kysymyksessä on vakava hyökkäys Suomen eduskuntaa ja siten myös demokratiaa vastaan. Väkivallattomuus ja laillinen vaikuttaminen ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä.
– On äärimmäisen huolestuttavaa, että poliittista päätöksentekoa pyritään häiritsemään laittomin keinoin. Vasemmiston ja vihreiden tulisi tuomita yksiselitteisesti tällainen sidosryhmiensä rikollinen toiminta, Antikainen vaatii.
Koneen Säätiö rahoittamassa
Antikaisen mukaan Koneen Säätiön, joka on tukenut Elokapinaa, pitäisi myös arvioida tukensa seurauksia. Esimerkiksi Britanniassa Elokapina on luokiteltu paikallisen terrorismipoliisin ääriliikelistalle. Suomessa liike mainittiin huhtikuussa 2020 sisäministeriön väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa.
– Koneen Säätiö myönsi vuoden 2023 lopussa Elokapinalle 200 000 euron kokoisen apurahan aktivismiin. Elokapina kertoi käyttävänsä rahaa esimerkiksi osallistaviin mielenilmauksiin ja taideperformansseihin. Eduskuntatalon töhrimistä Elokapina kutsuu ”vaikuttavaksi väliaikaiseksi poliittiseksi taideteokseksi” eli käytännössä se tekee juuri sitä Koneen Säätiön myöntämällä rahalla niin kuin se sanoikin tekevänsä. Käytännössä on siis selvää, että Koneen Säätiön apuraha sponsoroi tämänkin Elokapinan häiriköinnin.
– Koska Koneen Säätiö kerran tukee Elokapinaa, se voisi harkita myös maksavansa maskottiensa aiheuttaman vahingonteon. Lisäksi olisi reilua tiedottaa Säätiöstä, haluavatko he todella jatkossa rahoittaa järjestöä, joka turvautuu laittomiin keinoihin, Antikainen kysyy.
Perustaja kehottaa väkivaltaan
Muutama vuosi sitten tiedotusvälineet uutisoivat Elokapinan ”syyskapinaan” liittyvistä kokouspöytäkirjoista ja muistioista sekä liikkeen verkkofoorumilla käydystä keskustelusta.
– Niistä kävi tuolloin ilmi, että liike oli suunnitellut erilaisia laittomuuksia. Pöytäkirjassa mainittiin lista potentiaalisia rikoslain ylittävien tekojen kohteista: poliittiset päättäjät, kunnalliset ja kansalliset poliitikot, pankit, infrastruktuuri, suuryritykset, metsäteollisuus, turveteollisuus, satamat ja risteilyt. Elokapinan perustaja walesilainen Roger Hallam on pitkän linjan ympäristöaktivisti, joka tunnetaan vasemmistolaisista, väkivaltaan kiihottavista mielipiteistään.
– Hallam on muun muassa taannoin kertonut Venäjän valtion hallinnoimalla tv-kanava RT:llä, että liike haluaa murskata nykyisen talousjärjestelmän ja edustuksellisen demokratian. Sen lisäksi hän on sanonut muissa yhteyksissä, että ympäristön heikkenevään tilaan syylliset kansanedustajat ja yritysjohtajat pitäisi ampua. Tällaiset puheet ovat erittäin huolestuttavia, Antikainen sanoo.
”Vihervasemmiston anarkialle saatava stoppi”
Vihervasemmiston aktiiveille väkivaltafantasiat eivät ole vieras asia. Vuonna 2020 vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellinger fantasioi perussuomalaisten tappamisella sosiaalisessa mediassa.
– Viime viikonlopulla vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtajistoon kuuluva Esa Annala toivotti Threads-viestipalvelussa kuolemaa persuille ja että hän voisi toteuttaa tämän fantasian ”aika helposti”. Huolestuttavinta asiassa on, ettei vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson nähnyt aiheelliseksi kommentoida Annalan kirjoituksia mitenkään. Sehän on sama kuin hiljainen hyväksyntä.
Antikaisen mukaan vihervasemmiston hiljainen hyväksyntä toimijoidensa ja sidosryhmiensä laittomien tekojen ja väkivaltaisen puheen keskellä ei voi jatkua.
– Mitä he odottavat? Sitäkö, että seuraavaksi puheet tappamisesta muuttuvat todellisuudeksi ja laiton toiminta eskaloituu. Tälle vihervasemmiston anarkialle on saatava stoppi ennen kuin jotain todella vakavaa tapahtuu, Antikainen vaatii.

KUVA PS ARKISTO
SUOMEN UUTISET
Lue myös
PS-Nuoriso vaatii Elokapinan lakkauttamista – ”Rikollisuutta ei pidä normalisoida”
Päivän pointti: Eduskuntatalon töhrinyt Elokapina sai Koneen Säätiöltä 200 000 euron apurahan – rahat luvattiin käyttää vain laillisiin tarkoituksiin
Kansanedustaja Miko Bergbom eduskuntatalon töhrimisestä: ”Elokapina sylkee suomalaisen demokratian päälle”
Aktivistit töhrivät Eduskuntatalon pylväät – Jari Koskela: Turvetuotannon vastustaminen on järjetöntä
Puhemies Halla-aho: Liian ymmärtäväinen suhtautuminen yhteiskunnan terrorisoimiseen voi kannustaa aktivisteja yhä hurjempiin ja vahingollisempiin tempauksiin
Mäenpää tyrmää Eduskuntatalon töhrijöiden vaatimukset: Turve on tärkeä osa Suomen huoltovarmuutta
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Återställ Våtmarker Esa Annala poliittinen päätöksenteko Koneen säätiö Roger Hallam Misha Dellinger Elokapina eduskuntatalo vihervasemmisto Ilkivalta Sanna Antikainen Li Andersson Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Elokapinan perustaja Roger Hallam tuomittiin vuosiksi vankeuteen moottoritien tukkimisesta

Elokapinan virallinen tili vihjailee äärimmäisellä väkivallalla – esittää tunnetun poliitikon ”lakkauttamista”

Voiko Koneen säätiö pumpata rahaa rikoksia tehtailevalle kansainväliselle äärijärjestölle ja väittää edelleen toimintaansa yleishyödylliseksi?

Puhemies Halla-aho: Liian ymmärtäväinen suhtautuminen yhteiskunnan terrorisoimiseen voi kannustaa aktivisteja yhä hurjempiin ja vahingollisempiin tempauksiin
Mielenosoittajat töhrivät punaisella maalilla Eduskuntatalon pylväitä ja portaita keskiviikkoaamuna. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho tuomitsee teon.
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














