

LEHTIKUVA
Asiakas- ja potilaslaki kaatui lausuntokierroksella – ”Lain valmistelu on ollut huonoa”
Vuosia valmistelussa ollut potilaan itsemääräämisoikeutta koskeva asiakas- ja potilaslaki ei mene läpi tälläkään hallituskaudella. Palaute lausuntokierroksella oli niin kriittistä, etteivät virkamiehet usko ehtivänsä saamaan lakia enää valmiiksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkaisen mukaan asiakas- ja potilaslaki kokonaisuutena tarvittaisiin mitä pikimmin, mutta nyt kaatunut esitys oli sisällöltään niin huono, että laki toteutuessaan olisi ollut ensihoitotyön kannalta aivan hirveä.
Ensihoitajien tilanne hälyttävä
Muiden muassa Palomiesliitto ja Ensihoitoalan liitto ovat ottaneet kantaa esitystä vastaan.
– Esityksen sisältö oli sellainen, että virkamiehetkin olivat ihmeissään, kuinka paljon korjattavaa sieltä löytyi. Ensihoitajien tilanne Suomessa on suorastaan hälyttävä. Olen itse tehnyt lakialoitteen rikoslain muuttamiseksi siten, että ensihoitotehtävää suorittavan henkilön väkivaltaisesta vastustamisesta tuomittaisiin yhtä ankarasti kuin poliisin vastustamisesta.
– Lausuntokierroksella kaatunut esitys käänsi ajatuksen päälaelleen esittämällä, että ensihoitajien voimankäyttöoikeutta lisättäisiin, mutta edelleenkään heillä ei olisi työtään suorittaessaan lain suojaa, Ronkainen kertoo.
Virkamiehet nostivat kädet pystyyn
Nyt virkamiehet ovat nostaneet asiassa kädet pystyyn, koska paukut eivät enää riitä soten viedessä kaiken ajan lainvalmistelutyöltä.
Ronkaisen mielestä asiakas- ja potilaslain saaminen eteenpäin olisi ollut äärimmäisen tärkeää, mutta soten takia tuntuu kaikki lainvalmistelutyö olevan jumissa.
– Olisiko viisainta jo nostaa kädet pystyyn sotenkin osalta, että saataisiin muutakin lainvalmistelutyötä eteenpäin? Kun virkamiehetkin yllättyivät siitä, miten paljon korjattavaa asiakas- ja potilaslakiesityksestä löytyi, se kertoo siitä, että valmistelu on ollut huonoa, sanoo Ronkainen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen jätti aloitteen rikoslain muuttamiseksi: Ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta kovemmat rangaistukset

Ronkainen: Ministeriön esitys tekisi ensihoitajista varttipoliiseja?

Palomiesliitto varoittaa: ensihoitajiin kohdistuvat väkivallanteot lisääntyvät uuden lain myötä
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – “Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”
EU päätti vuonna 2021 massiivisesta 806,9 miljardin euron EU:n elpymisvälineestä, jossa Suomelle oli varattu maksajan rooli. Perussuomalaisten kansanedustajat Mikko Polvinen ja Rami Lehtinen ovat sitä mieltä, että Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella, ja vaativat elpymispaketin kohdentamista uudelleen italialaisten ikkunaremonttien sijaan Euroopan puolustuksen vahvistamiseen.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.