Artikkeli kuva

Pääministeri Sanna Marin selittelemässä baarireissuaan medialle. / LEHTIKUVA

Bloomberg: Suomen hallituksen uskottavuus rapautunut ministereiden sekoilun vuoksi

10.12.2021 |19:32

Uutistoimisto Bloomberg jatkaa kirjoittelua suomalaisministereiden koronasekoiluista. Bloombergin mukaan hallituksen uskottavuus on hupenemassa.

Bloombergin uutinen koskee pääministeri Sanna Marinin (sd.) kohujuhlinnasta. Lehti huomauttaa myös Marinin juomavalinnasta. Bloomberg muistuttaa myös sanoin ”skandaali laajenee” kolmen muun ministerin jäätyä kiinni leväperäisestä suhtautumisesta koronaviruksen torjuntaan.

Kyseessä ovat myös ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.), elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

Ministerit pyytelevät kilvan anteeksi

Marinin toilailua kritisoinut Lintilä pyysi omaa toimintaansa anteeksi pääministerin oman anteeksipyynnön jälkeen. Marinin tiedotustilaisuudessa toimittaja tosin joutui rutistamaan ulos pääministeriltä kyseisen anteeksipyynnön.

Bloombergin mukaan ministerien moraalisen auktoriteetin rapautuminen osuu samaan aikaan Suomen epidemiatilanteen pahentuessa. Lokakuun lopusta tehohoidossa on nyt kaksinkertainen määrä potilaita.

Juorulehti Seiska on julkaissut artikkelin vihreiden varsin omituisista juhlista. Kirjoituksen perusteella alaikäisille on tarjottu alkoholia, eikä alaikäisten tupakointiin olla puututtu. Seiskan ja Bloombergin julkaisut osuvat osapuilleen samaan aikaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
6.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
9.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
10.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää