

Britannian sisäministeri Sajid Javid twiittasi BBC:n uutisen, jossa kerrottiin yorkshirelaisen grooming-jengin pidätyksestä. / Twitter
Brittien sisäministeri: lapsia hyväksikäyttäneiden jengiläisten etninen tausta pitää tuoda esille
Suomessa ollaan viime viikkoina käyty ankaraa keskustelua siitä, tulisiko rikoksentekijän etninen tausta kertoa. Asia nousi jälleen kerran pinnalle Oulun epäiltyjen lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen myötä. Pääministeri Juha Sipilä halusi erikseen korostaa uudenvuoden tervehdyksessään, että ”epäiltyihin rikoksiin ovat tässäkin tapauksessa syyllistyneet yksilöt, eivät väestöryhmät”. Briteissä toimitaan toisin.
Britannian sisäministerillä on oman maansa hyväksikäyttötapauksiin liittyen selvät sävelet: hänen mielestään grooming-jengien etninen tausta pitää tuoda esille.
Lokakuussa Britannian sisäministeri Sajid Javid herätti kohua twiittaamalla, että ”sairaat aasialaiset pedofiilit” on vihdoin saatu oikeuden eteen. Sisäministeriksi puoli vuotta sitten noussut Javid pahoitteli sitä, että uhrien kärsimyksistä on vaiettu liian pitkään ja vakuutti, että hänen vahtivuorollaan sellaista ei tulisi tapahtumaan.
Brittiläisessä kielenkäytössä ”aasialainen” tarkoittaa pakistanilaista tai lähi-itäläistä. Sisäministeri Javid on itsekin Pakistanista tulleen maahanmuuttajaperheen poika.
BBC:n haastattelussa Javid kertoi käynnistäneensä tutkimuksen lasten seksuaalisiin hyväksikäyttörinkeihin liittyen. Hän haluaa, että viranomaiset ”eivät jätä kiveäkään kääntämättä” tutkiessaan tapausten syitä ja taustoja.
– On ilmiselvää, että suuri osa viimeaikaisiin lasten hyväksikäyttöjengeihin kuuluneista miehistä on pakistanilaistaustaisia, Javid toteaa.
– Niissä yhteisöissä, joista nämä miehet tulevat voi olla sellaisia kulttuurisia piirteitä, jotka johtavat tällaiseen käyttäytymiseen, sisäministeri jatkaa.
Mikäli tällaisia kulttuuriin tai etniseen taustaan liittyviä ominaispiirteitä tulee esille, sisäministeri Javid ei missään tapauksessa halua peitellä niitä, koska niiden huomiotta jättäminen antaisi hänen mukaansa vain ”lisää polttoainetta äärioikeistolle”.
– Mitään ei saa jättää huomiotta vain siksi, että asia on arka.
BBC:n haastattelussa sisäministeriltä kysyttiin myös hänen kantaansa siihen, että osa hyväksikäyttöjengien jäsenistä tuomittiin menettämään Britannian kansalaisuutensa. Kyseiset Pakistanin kaksoiskansalaiset aiotaan karkottaa Pakistaniin. Toimittaja oli huolissaan siitä, että Pakistanissa ei pidetä rekisteriä seksuaalirikoksiin syyllistyneistä, joten nämä henkilöt voivat siellä syyllistyä uusiin hyväksikäyttöihin.
– Minä olen Britannian sisäministeri ja minun tehtäväni on suojella Britannian asukkaiden turvallisuutta, Javid vastasi.
Jouluna Arabianrannassa tapahtuneesta pikkupojan murhasta epäilty mies on syntynyt Pakistanissa, mutta ei ole poliisin mukaan vielä saanut Suomen kansalaisuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













