
Brittifyysikko: Greta Thunberg nostettu ilmastoliikkeen keulakuvaksi siksi, ettei kukaan kehtaisi arvostella liikkeen toimintaa
Ilmastoliikkeen ikonisoima 16-vuotias Greta Thunberg vieraili Lontoossa pääsiäisen korvilla. Ruotsalainen ilmastoaktivisti tapasi useita johtavia brittipoliitikkoja, kuten työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbynin. Jeremy oli haltioissaan Gretan tapaamisesta, mutta hänen isoveljensä Piers suhtautui ilmastotaistelun lapsitähteen huomattavasti kriittisemmin.
Piers Corbyn on fyysikko ja meteorologi, joka pyörittää omaa sääennusteita tekevää WeatherAction-yritystään. Hän suhtautuu erittäin skeptisesti keskusteluun ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.
Greta Thunbergin Lontoon-vierailun aikana julkaisemassaan twiitissä Piers Corbyn kirjoittaa, että ”on aivan hullua kuunnella tietämätöntä, aivopestyä lasta”. Hänen mukaansa Greta Thunberg on väärässä ja on joutunut manipuloivien aikuisten uhriksi.
Moni voi olla sitä mieltä, että 72-vuotias setämies ei saisi kritisoida 16-vuotiasta tyttöä noin kovin sanoin. Toiset taas ajattelevat, että Aspergerin syndroomasta kärsivä lapsenkasvoinen tyttö on nostettu ilmastoliikkeen keulakuvaksi nimenomaan siksi, ettei kukaan kehtaisi arvostella ilmastoliikkeen toimintaa. Tätä mieltä on Spectator-lehden blogisti Ross Clark. Hän kirjoittaa, että jos joku vaatii BBC:n kanavalla yleislakkoa, kuten Thunberg teki, niin kyllä hänen ajatuksensa pitää pystyä haastamaan, riippumatta siitä, onko puhujalla letit päässä vai ei.
Thunberg ilmaisi tukensa ilmastokapinallisille
Greta Thunbergin Lontoon-matkan varsinainen syy oli se, että hän halusi ilmaista tukensa jo pitkään jatkuneille Elokapina-liikkeen (engl: Extinction Rebellion, XR) ilmastomielenosoituksille. Elokapina on ilmastonmuutosta ja lajien sukupuuttoon kuolemista vastustava liike, joka kertoo harjoittavansa rauhanomaista vastarintaa. Käytännössä mielenosoitukset eivät aina ole pysyneet rauhanomaisina: protestien aikana on pidätetty yli tuhat mielenosoittajaa ja mielenosoituksia rauhoittamaan on tarvittu yli 10 000 poliisia.
Kymmenen päivää kestäneiden mielenosoitusten aikana ilmastokapinalliset tukkivat Lontoon tärkeitä liikennereittejä, kuten Waterloon sillan. Lisäksi aktivistit liimasivat tai kahlitsivat itsensä kiinni rakennuksiin tai jopa juniin. Mielenosoitussarjan päätteeksi joukko aktivisteja liimautui ihmisketjuksi Lontoon pörssin pääoven tukkeeksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ilmastohuolia EU:n tapaan: Varaa 50 prosenttia enemmän rahaa virkamiesten lentomatkailuun yksityiskoneilla

Tutkija Hankamäki: Greta Thunberg on ilmastosodan ihmiskilpi

Näin Yle käyttää verovaroja: Kyselee kouluista 10-14-vuotiaita torjumaan ilmastonmuutosta – Ronkainen: ”Suomalaisia lapsia ei pitäisi vetää tällaiseen mukaan”

Greta Thunbergin aika on ohi
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Antikainen ja Aittakumpu: Tuoreet paljastukset osoittavat, että Opetushallituksen aika on ohi
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Pekka Aittakumpu ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat Opetushallituksen lakkauttamista ja sen ydintehtävien siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.















