Brysselin pormestari: Jokainen moskeijamme on salafistien hallinnassa

23.03.2017 |09:48

Brysselin pormestari Yvan Mayeur toteaa kaupunkinsa synkän uutisen: hän kertoo kaupunkinsa moskeijoiden olevan fundamentalististen salafistien hallinnossa.

Hän kuitenkin kiistää Belgian pääkaupungin olevan jihadistienkin pääkaupunki siitä huolimatta, että tietojen mukaan moni Keski-Euroopassa terrori-iskuja tehnyt radikaali islamisti on joko asunut tai toiminut Brysselissä. Mayeurin lausunnoista kirjoitti Politico-lehti.

Mayeurin mukaan kaupunkiin tulisi perustaa julkisilla varoilla valvottuja moskeijoita.

Brysselin nokkamies muistuttaa, että terrorismi ei ole vain paikallinen ongelma. Se kattaa koko Euroopan. Hän mainitsi ongelman laajuudesta esimerkkeinä Pariisin, Nizzan ja Berliinin iskut. Brysselissä toteutettiin vuosi sitten terrori-iskut lento- ja metroasemalla.

Aiemmin laaditussa raportissa kerrottiin Brysselin Molenbeekin kaupunginosassa toimivan jopa 51 ryhmittymää, joiden epäillään toimivan terroristiyhteyksissä. Mayeur toteaa, että tällaisen turvallisuuden lisähuolen vuoksi kaupungissa tulisi olla enemmän poliiseja.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa

17.12.2025 |10:39
9.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
10.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää