

LEHTIKUVA
Eerola: ”Perheenyhdistäminen tehtävä mahdollisimman vaikeaksi – Suomi voisi kerrankin toimia ensimmäisenä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola patistaa valtiovaltaa ottamaan käyttöön kaikki EU:n perheenyhdistämisdirektiividirektiivin mahdollistamat keinot, joilla vaikeutetaan turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämistä.
– Tavoitteena on rajoittaa perheenjäsenten pääsyä Suomeen. Meidän täytyy ottaa käyttöön kaikki EU-direktiivin mahdollistamat keinot, jotta pakolaistulva Suomeen saadaan pysähtymään, Eerola vaatii.
Pelkkä toimeentulo ei riitä
Hallitus valmistelee parhaillaan ulkomaalaislakiin muutosta, jolla rajoitetaan turvapaikan saaneiden pakolaisten perheenyhdistämistä. Yksi keskeinen keino on pakolaisten toimeentuloedellytyksien kiristäminen. Siinä oleskeluluvan saaneen henkilön on osoitettava, että hän pystyy huolehtimaan Suomeen haluavista perheenjäsenistään.
– Tämä on hyvä askel oikeaan suuntaan. Olen kuitenkin tuskastunut, että puhutaan vain toimeentulosta. Muita keinoja ei pidä unohtaa, Eerola muistuttaa.
Jokaisen osattava suomen kieltä
Hallitus julkisti viime joulukuussa 80 kohdan toimenpideohjelman, jonka tarkoituksena on hillitä Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää. Eerola haluaa ottaa tulovaatimusten lisäksi käyttöön kielitaitoon ja asumisaikoihin liittyvät vaatimukset, jotka direktiivi mahdollistaa.
– Kielitaidon osalta perheenkokoajan pitäisi läpäistä jonkintasoinen suomen kielen testi, jotta hän voisi hakea oleskelulupaa perheenjäsenilleen. Sama vaatimus voitaisiin esittää myös tänne pyrkiville perheenjäsenille, Eerola selvittää.
Lisäksi Eerola vaatii perheenkokoajalta kahden vuoden asumista Suomessa, jota ennen perhe ei voi hakea oleskelulupaa.
Tulorajavaatimusta kiristetään
Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio tiedostaa, että perheenyhdistämisen vaatimusten kiristämiselle on kovat paineet.
– Voimme tarvittaessa ottaa käyttöön muitakin direktiivin suomia vaatimuksia, mutta tulorajavaatimus on nopein ja vaikuttavin keino, Vuorio painottaa.
Mikäli perheessä on esimerkiksi puolisot ja kaksi lasta, niin perheenkokoajalla pitää olla 2 600 euron nettotulot kuukaudessa. Muutoin hän ei voi tuoda perhettään Suomeen.
– Esimerkin kaltaisen nettotulon saajalla on todennäköisesti työpaikka, asunto sekä työhönsä riittävä kielitaito. Tulorajaa voidaan tarvittaessa myös nostaa, Vuorio huomauttaa.
Tiukennukset eivät koske kaikkia
Turvapaikan saaneen perheenjäsenille ei Vuorion mukaan voida asettaa toimeentuloedellytystä tai muitakaan direktiivin mahdollistamia tiukennuksia, jos he jättävät oleskelulupahakemuksen kolmen kuukauden kuluessa turvapaikan myöntämisestä.
– Jos tuo aikaraja ylittyy, koskevat edellytykset myös heitä. Toissijaista suojelua saaneen perheenjäseniä edellytykset koskevat aina.
Maahanmuuttovirasto aikoo käsitellä 45 000 hakemusta elokuun puoliväliin mennessä.
– Työ alkaa jo keväällä, joten laki pitäisi saada valmiiksi ennen kesää. Tällöin kolmen kuukauden aikaikkuna saadaan käyttöön. Mikäli laki myöhästyy, niin peli on tältä osin menetetty, Vuorio toteaa.
Muutokset voimaan tuskallisen hitaasti
Ulkomaalaislain luonnos lähtee tuota pikaa lausuntokierrokselle ja eduskunnan käsiteltäväksi se on tarkoitus saada mahdollisimman nopeasti.
– Suomessa on tehty oikeita ratkaisuja eli kiristetty maahanmuuttopolitiikkaa, mutta muutokset astuvat voimaan tuskallisen hitaasti. Samaan aikaan meille tulee lisää väkeä, joka on rapauttamassa sisäistä turvallisuutta ja huoltosuhdetta, Eerola huomauttaa.
Kaikki mahdolliset kiristykset toteutettava
Eerolan mielestä pitäisi pyrkiä siihen, että perheenyhdistäminen olisi Suomessa mahdollisimman vaikeaa ja linja olisi vähintään yhtä tiukka kuin muissa maissa.
– Pitää seurata mitä muut Pohjoismaat tekevät, mutta Suomi voisi olla kerrankin edelläkävijä ja toimia ensimmäisenä näissä asioissa. Toimeentulovaatimuksen kiristäminen on hyvä asia, mutta työskentelen sen puolesta, että kaikki mahdolliset kiristykset tullaan toteuttamaan, Eerola sanoo.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakijaa epäillään tuhotyöstä – PS-kansanedustaja: Rikollisia ei pidä palkita turvapaikalla

Eerola: Venäjältä saapuvat turvapaikanhakijat käännytettävä pikaisesti

Pakolaiskriisi myllertää Euroopassa uudella vaihteella

EU:lta loppuu pian aika pakolaiskriisin hoitamiseksi

PS-ministerit: Dublin-asetus saatava toimimaan

Soini: Ihmissalakuljetus järjestettyä toimintaa Venäjän puolelta

Eerola: ”Kaikki somalialaiset käännytettävä”

Perussuomalaisten Uudenmaan piiri: Rajat väliaikaisesti kiinni

Elo: Turvapaikat määräaikaisiksi – palautukset koskemaan myös perheenyhdistämisiä
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














