

LEHTIKUVA
Elomaa: Suomalaisen merenkulkualan hukkuminen on estettävä
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan merenkulkualan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Korona on kurittanut risteilyalaa pahemman kerran.
Taannoin uutisoitiin, että Suomen lipun alla seilaava M/s Silja Serenade jää rantaan ja korvataan virolaisella laivalla. Tämä on suuri takaisku merenkulkualalle ja johtaa satojen laivoilla elantonsa ansaitsevien suomalaisten jäämistä kortistoon.
– Hiljaiseksi vetää tällaisten uutisten lukeminen. Olen itsekin työskennellyt aikanaan vuosikausia laivoilla ja voin hyvin kuvitella kuinka karmea tilanne on kaikille työnsä menettäville ihmisille, Ritva ”Kike” Elomaa sanoo.
Matkustajalaivalla satoja työntekijöitä
Suomessa on enää 6 700 merenkulkijaa, joista valtaosa työskentelee matkustajalaivoilla. Muut ansaitsevat leipänsä muun muassa rahtilaivoilla, jäänmurtajilla, saaristolautoilla ja losseilla.
– Nyt kun suomalainen laiva jää rantaan odottamaan parempia aikoja lomautetaan miehistö ja tämä tarkoittaa maallemme tuntuvaa verotulojen menetystä ja työttömyydestä koituvien kustannusten kasvua.
– On muistettava myös, että yksi matkustajalaiva tarjoaa työtä sadoille henkilöille mukaan lukien muusikot ja muut viihteen parissa työskentelevät. Laivat ovatkin myös viihdealan kannalta tärkeässä roolissa. Lisäksi risteilytoimintaan liittyy iso määrä alihankintayrityksiä, joten taloudelliset vaikutukset ovat mittavat, Elomaa selventää.
Merenkulkuala ahdingossa
Viking Line on perunut loppuvuoden lähdöt Helsingistä Tukholmaan ja suunnittelee kalustomyyntejä.
– Tämä kuvaa suomalaisen merenkäynnin ahdinkoa, Elomaa harmittelee.
– Kotimaista merenkulkualaa on nyt tuettava kriisin keskellä. Muuten edessä on taas ulosliputuksia ja suuri riski koko merenkulkualan näivettymiseen.
Elomaa pitää äärimmäisen tärkeänä, että Suomessa on tulevaisuudessakin merenkulkualan osaamista kotimaisten varustamojen myötä.
– Nyt pitää kipeästi miettiä erilaisia ratkaisuja, jotta selvitään vaikeiden aikojen yli. Palkkatuki voisi olla yksi tapa auttaa merenkulkualaa. Pitää muistaa, että laivaliikenne on Suomelle äärimmäisen tärkeää ja sitä tarvitaan matkustajaliikenteen lisäksi muun muassa vientiteollisuuden ja pakettiliikenteen toimesta, Elomaa muistuttaa.
Suomalaisia autettava hädässä
Huoltovarmuuskeskus tuki keväällä virolaista ja ruotsalaista alusta, kun Suomen lipun alla purjehtiva M/s Mariella seisoi satamassa. Tämä on herättänyt kritiikkiä merenkulkualalla toimivien suomalaisten keskuudessa.
– Huoltovarmuuskeskuksen toiminta vaikeassa tilanteessa oli muutenkin kuin maskikauppojen osalta todella kyseenalaista, Elomaa lataa.
– Kyllä suomalaisia toimijoita on ensisijaisesti pyrittävä auttamaan tällaisessa tilanteessa. Muutenkin vaikeina aikoina pitää tehdä sinivalkoisia päätöksiä, jotta Suomen talous saadaan elpymään ja ihmisten työpaikat turvattua. Jos ei nyt toimita, niin pian siniristilipun alla seilaavat alukset ovat harvinaisuus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkustajalaivat merenkulkuala Huoltovarmuuskeskus korona työpaikat Viking Line Palkkatuki Ritva ”Kike” Elomaa perussuomalaiset työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Etelä-Euroopalle lahjarahaa – suomalaiselle autoilijalle ennätyksellinen polttoaineveron korotus

Ronkainen valtion koronatuesta: ”Rahaa kipattu Kankkulan kaivoon”

Koronatukea jaettu salafisteille Saksassa – poliisi kävi hakemassa rahat pois

Hallituksen kolme uutta vakavaa virhettä koronabudjetissa

Halla-aho: On aivan sama, rahoitetaanko elpymisrahastoa jäsenmaksujen korotuksella vai verotuksella – ”Suomalainen maksaa laskun joka tapauksessa”

Euroopassa yhteisvastuullisten koronatukien vaateet sen kuin kasvavat

Wihonen matkailualan tukitoimista: Hitaat valmistelut vain syventävät yritysten hätää
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














