Artikkeli kuva

Etiopian ja Eritrean sotatila päättyy – Halla-aho: ”Pakolaisten kotiinpaluuta edistettävä”

10.07.2018 |12:36

Etiopia ja Eritrea ovat yhteisellä julistuksella päättäneet 20 vuotta jatkuneen sotatilan maiden välillä. Maat sopivat myös diplomaattisten ja kaupallisten suhteiden sekä tietoliikenne- ja liikenneyhteyksien avaamisesta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tyytyväinen myönteisestä kehityksestä, ja esittää tarpeettomien suojeluperusteisten oleskelulupien lakkauttamista.

– Dramaattinen myönteinen kehitys perustuu pitkälti Etiopian nuoren ja uudistusmielisen pääministerin Abiy Ahmedin toimeliaisuuteen, toteaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Jatkuva sotatila on ollut Eritrean hallitukselle peruste ylläpitää käytännössä elinikäistä asepalvelusta. Sadat tuhannet nuoret miehet ovat viimeisten vuosien aikana paenneet rekrytointia Välimeren yli Eurooppaan. Suurin osa Suomeen sisäisesti siirretyistä turvapaikanhakijoista on juuri tällaisia eritrealaisia.

– Toivottavasti Maahanmuuttovirasto seuraa tarkasti myönteistä kehitystä Eritreassa. Ulkomaalaislain mukaanhan suojeluasema voidaan lakkauttaa, jos tarvetta suojelulle ei enää ole, Halla-aho muistuttaa.

– Samassa yhteydessä toivon Migrin huomioivan myönteisen kehityksen Somaliassa. Samoin sen, että monet Somaliasta Suomeen paenneet pitävät kotimaataan riittävän turvallisena esim. lomailuun. Suomessa hankitulla koulutuksella, työkokemuksella ja osaamisella on varmasti käyttöä Somaliaa jälleenrakennettaessa, Halla-aho jatkaa.

– Kansainvälistä suojelua saaneiden suojelutarpeen systemaattinen uudelleen tarkastelu, tarpeettomien suojeluperusteisten oleskelulupien lakkauttaminen ja niiden haltijoiden laajamittainen paluumuutto on perussuomalaisten keskeinen tavoite tulevalla hallituskaudella, Halla-aho linjaa.

Lue lisää aiheesta täältä >

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää