Eurooppalainen demokratia pölkyllä – Ursula janoaa kansallisen veto-oikeuden loppua

Sotilaalliseen avunantoon ja pakotteisiin liittyvät ulkopoliittiset päätökset tehdään EU:ssa konsensusperiaatteen mukaan. Päätöksistä täytyy saavuttaa yksimielisyys jäsenvaltioiden kesken. Toisin sanoen yksikin jäsenvaltio kykenee torppaamaan päätökset veto-oikeudella.

Viktor Orbánin Unkari on käyttänyt veto-oikeuttaan hanakasti. Ursula von der Leyenin ulostulon ajoituksella oli selkeä viesti: Orbán ei ole enää kapulana rattaissa, joten tilaisuus Brysselin vallan keskittämiseen tulee hyödyntää täysimääräisesti.

Käärmeen ja piipun historia

Von der Leyen ei ole ensimmäinen eurokraatti, joka ottaa asian esille. Vuonna 1995 EU-komission silloinen puheenjohtaja Jacques Santer piti kansallisesta veto-oikeudesta luopumista täysin välttämättömänä, jotta EU selviytyisi siirtymästä uudelle vuosituhannelle.

Kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron vuorostaan ehdotti muutosta vuonna 2022, sitä vastusti yhteisessä julkilausumassa 13 jäsenvaltiota, joihin lukeutui myös Suomi – joskaan julkilausuma ei vastustanut veto-oikeuden poistamista sinänsä vaan ainoastaan varoitti ”ennenaikaisesta” yrityksestä muuttaa perussopimuksia, mikä kuluttaisi ”poliittisia energioita” kiireellisempien kysymysten ratkaisemiselta.

Myönteisimmin enemmistöpäätöksenteon laajentamiseen suhtautuvat Saksan ja Ranskan kaltaiset suuret maat. Sattumoisin enemmistöä laskettaessa huomioidaan maiden väkiluku. Juuri tämä huolettaa monia keskikokoisia ja pieniä EU-maita, jotka suhtautuvat enemmistöpäätösten lisäämiseen varauksellisesti.

Kolmannen ryhmän muodostavat Itä-Euroopan konservatiiviset valtiot Unkari, Puola ja Slovakia – joskin lähitulevaisuudessa Bulgaria saattaa korvata Unkarin hallitusvaihdoksista johtuen. Nämä maat suhtautuvat periaatteellisen kielteisesti enemmistöpäätöksenteon lisäämiseen. Näin on erityisesti maahanmuuttopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Vaara uhkaa – mutta mistä?

Kaikki osapuolet tunnustavat, että siirtymä turvallispoliittisiin enemmistöpäätöksiin olisi mullistava. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset edellyttävät yksimielisyyttä juuri siksi, että ne ovat valtiollisen itsenäisyyden ytimessä. Mikäli niissä siirryttäisiin enemmistöpäätöksentekoon, EU ottaisi aimo harppauksen kohti liittovaltiota. Jäsenvaltioiden enemmistö voisi määräillä Suomen Venäjä-suhdetta tai vaikkapa Kreikan Turkki-politiikkaa.

Veto-oikeudesta luopumista perustellaan tehokkuudella ja turvallisuudella. Unkaria käytetään varoittavana esimerkkinä: Orbánin hallinnolla oli huolestuttavan hyvät välit Kremliin. Kun Venäjä on muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa uhka EU:lle, on tietysti kiusallista, että EU:n ulkopoliittinen päätöksenteko voidaan halvaannuttaa, jos yhdessäkin jäsenmaassa istuu Venäjä-mielinen hallinto.

Enemmistöpäätöksiin siirtyminen on kuitenkin itsessään eksistentiaalinen uhka EU:n jäsenvaltioille. Sen jälkeen olisi nimittäin kyseenalaista, missä määrin voitaisiin enää puhua jäsenvaltioiden itsenäisestä olemassaolosta EU:sta erillisinä, suvereeneina poliittisina toimijoina.

Hivutuksen strategia ja demokratian kohtalo

Brysselissä riittää voimia, jotka tekevät kaikkensa liittovaltiokehityksen kiihdyttämiseksi. Kyseisillä tahoilla riittää myös älliä olla tuputtamatta liittovaltiota, kun sille ei löydy tosiasiallista kannatusta jäsenvaltioista. Niinpä agendaa edistetään hivuttamalla: lisäämällä yhteisvelkaa, asettamalla ehtoja EU-rahan nostamiselle sekä tulkitsemalla perussopimuksia tarkoitushakuisesti.

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen tiivisti toimintamallin osuvasti:

– EU hivuttaa valtaa itselleen tarpeeksi pienin askelin, jotta ihmiset ehtivät tottumaan eivätkä säikähdä.

Vaikka Unkari onkin käyttänyt veto-oikeutta kyseenalaisilla tavoilla, veto-oikeutta itsessään ei voi pitää häiriköinnin välineenä. Useat muutkin jäsenvaltiot ovat käyttäneet veto-oikeuttaan, ja kaikki jäsenvaltiot ovat joskus vähintään uhanneet käyttää sitä, ellei niiden näkökantoja ole huomioitu päätöksenteossa.

Näin ollen veto-oikeus vaikuttaa jo pelkällä olemassaolollaan: vaikkei sitä käytettäisi, mahdollisuus sen käyttöön täytyy huomioida EU-politiikassa. Siten isot maat eivät voi marssia pienempien ylitse mielensä mukaan, vaan joutuvat huomioimaan konsensuksen välttämättömyyden jo lakiehdotuksia valmisteltaessa.

Veto-oikeus on jäsenvaltioiden suvereniteetin suoja. Sen avulla EU-maat varmistavat, ettei Brysselissä tehdä ulkopoliittisia linjauksia ilman kunkin jäsenvaltion omaa suostumusta. Siirtymä enemmistöpäätöksiin tarkoittaisi, ettei useammankaan maan vastustus välttämättä riittäisi torppaamaan poliittista linjaa, jonka takana olisi jäsenmaiden laskennallinen enemmistö.

Siinä määrin kuin Brysselin teknokraatit perustelevat veto-oikeuden purkamista päätöksenteon tehostamisella, he saattavat olla oikeassa. Mutta mitä varten tehokkuutta tavoitellaan? Von der Leyen messuaa ”eurooppalaisista arvoista”, mutta eiköhän demokraattisuus ole siinä joukossa keskeisempi kuin tehokkuus, joka yhdistetään lähinnä Saksaan. Joten kun demokratia ja tehokkuus ovat vastakkain, eikö eurooppalainen valinta ole itsestäänselvä?

Kamppailu veto-oikeudesta yltynee

Taistelu veto-oikeudesta on luultavasti vasta alkamassa. EU suunnittelee uutta laajentumista, mikä tarkoittaisi useampia jäsenvaltioita ja sen myötä entistä suurempia vaikeuksia yksimielisyyden saavuttamisessa. Toisaalta Bryssel etsii aktiivisesti porsaanreikiä ja kiertoreittejä konsensusvaatimuksen ohittamiseksi.

Yksi näistä on päätösten tarkoitushakuinen tulkitseminen sellaisiksi, etteivät ne edellytä yksimielisyyttä. Sellaista kokeiltiin tänä keväänä Venäjältä tuotavaan energiaan kohdistuvien pakotteiden kohdalla. Slovakia uhkasi viedä asian EU-oikeuteen, mutta raastupaan ei päädytty, koska Slovakia luopui sanktioiden vastustamisesta Druzhban öljyputken jatkettua toimintaansa huhtikuun lopulla.

Komissio pelaa kovilla panoksilla. Hankalien valtioiden jyrääminen ei ole poliittisesti kestävää, koska se rapistaa unionin jo ennestään heiveröistä demokratiaa. Kovat otteet saattavat loppujen lopuksi olla housuihin laskemista pakkasella ja ajaa kyykytetyt maat entistä tiukemmin Venäjän syliin.