ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Yhdysvallat kirittää nyt rajusti Eurooppaa kohentamaan turvallisuuttaan – Tynkkynen: ”Tarpeellinen herätys Euroopalle”

Tällä viikolla EU:ssa käsitellään monia turvallisuuteen liittyviä asioita, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä sisäistä turvallisuutta. Lisäksi tarkastellaan EU:n kyberturvallisuutta ja hybridivaikuttamista. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen toteaa, että koska maailma on menossa kovempaan suuntaan, Euroopankin tulisi osoittaa kovempaa pelaamista kuin tähän mennessä on nähty.

27.06.2025 |11:38

Suomi irtautuu miinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta – Mikko Polvinen: ”On palattu perusasioiden ääreen”

Juhannuksen alla vuonna 2025 eduskunta äänesti Suomen irtautumisesta Ottawan sopimuksesta. Äänestyksen tulos oli selkeä: Suomi ottaa uudelleen käyttöön jalkaväkimiinat äänin 157-18.Miinapäätöstä vastustivat kaikki paikalla olleet vasemmistoliiton kansanedustajat, seitsemän vihreiden edustajaa ja yksi RKP:n kansanedustaja.

19.06.2025 |22:31

Euroopassa tehdään nyt isoja päätöksiä puolustusmenojen nostamisesta – Mäkelä: Suomen puolustusteollisuudelle on tärkeää olla mukana ja ottaa osansa markkinoista

Kaikissa Euroopan maissa tehdään parhaillaan päätöksiä bkt-osuuksien nostamisesta puolustusmenoihin. Kansanedustaja Jani Mäkelä toteaa, että juuri nyt myös Suomen puolustusteollisuudelle on avautumassa uusia mahdollisuuksia. Samalla kyse olisi yhteistyön ylläpitämisestä. - Suomen kaltaiselle maalle kyse on valtavista rahasummista, Mäkelä sanoo.

07.05.2025 |11:31

Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta – Antikainen: ”Suomi on tehnyt tärkeän päätöksen kansallisen turvallisuuden puolesta”

Suomi on tänään tehnyt tärkeän päätöksen kansallisen turvallisuuden puolesta päättäessään luopua Ottawan miinakieltosopimuksesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää merkittävänä, että hallitus käynnistää valmistelut Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

01.04.2025 |17:14

Ministeri Tavio: Texasiin avattava pääkonsulaatti edistää vientiämme

Ulkoministeriö on aloittanut valmistelut perustaa edustusto Houstoniin. Tavoitteena on avata edustusto vuoden 2025 aikana. Edustautumisen tasoksi on valittu pääkonsulaatti, koska se tarjoaa parhaat vaikuttamismahdollisuudet suhteessa alueen päättäjiin sekä Suomen elinkeinoelämän tarpeisiin. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio korostaa uuden pääkonsulaatin merkitystä suomalaiselle viennille ja yritysten kansainvälistymiselle.

18.12.2024 |11:22

Tavio kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta: Kehitysyhteistyövarojen käyttöä valvotaan tehokkaasti – kumppanimaiden tulee ottaa vastaan omia palautettavia kansalaisiaan

Eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltiin tänään kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selontekoa eli KaKe-selontekoa. Aiheesta esittelypuheenvuoron pitäneen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion mukaan geopoliittisten ja geotaloudellisten jännitteiden kasvu, nousevien ja kehittyvien maiden vahvistuva asema ja talouden riskit edellyttävät muutoksia myös Suomen kauppa- ja kehityspolitiikkaan.

08.10.2024 |14:57

Perussuomalaiset: Meidän on varauduttava siihen, että Venäjän hybridihyökkäykset jatkuvat – ”Uhka on jatkuva ja siihen tulee reagoida päättäväisesti”

Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.

10.09.2024 |14:53

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää