

LEHTIKUVA
Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja arvostelee pääministerin Ukrainassa tekemää Hornet-avausta: ”Harkitsematon kommentti, joka tulkitaan herkästi Suomen linjaksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen ihmettelee pääministeri Sanna Marinin eilen antamaa vastausta toimittajan kysymykseen Hornetien lahjoittamisesta Ukrainan matkan tiedotustilaisuudessa.
Suomella on 62 F/A-18 Hornet hävittäjää, jotka ovat poistumassa käytöstä vuodesta 2025 lähtien.
– On tullut esille, että pääministerin avaus ulkomaan matkallaan on tullut yllätykseksi niin tasavallan presidentille kuin puolustusministerillekin. Sen lisäksi hän on tuskin keskustellut asiasta etukäteen Puolustusvoimien komentajan kanssa.
– Ulko- ja turvallisuuspoliittisten elimien ohittaminen ja henkilökohtaisen mielipiteen ilmaisu, joka ulkomailla tulkitaan herkästi Suomen linjaksi, oli pääministeriltä harkitsematonta, Jari Ronkainen perustelee.
HX-hanke korvaa Hornetit F-35 hävittäjillä
Historiallisen suuri hävittäjälentokonekauppa, jota on toteutettu vuodesta 2019 lähtien tulee korvaamaan Hornet-hävittäjät yhdysvaltalaisilla F-35 hävittäjillä. Vuosina 1995-2000 käyttöönotettujen Hornetien elinkaari on arvoitu olevan 30 vuotta, joten viimeiset Hornetit poistuvat käytöstä vuoteen 2030 mennessä.
– Hornetit ovat merkittävä osa Suomen puolustuskokonaisuutta aina elinkaarensa päähän. Niitä ei voi luvata käyttöön muualle harkitsematta Suomen omaa puolustuskykyä tai edes Hornetien toimintakykyä elinkaaren päässä. Pääministerillä ei voi olla kykyä tähän kuulematta ensin asiantuntijoita, Ronkainen kertoo.
Pääministeri omimassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa?
Perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Käytännössä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päätetään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, joka kokoontuu yhdessä tasavallan presidentin kanssa.
– Pääministerin yksipuolinen kannanotto aselahjoituksiin on huolestuttava, etenkin ottaen huomioon kaavaillut aiemmin tänä vuonna erillisen turvallisuuspoliittisen neuvonantajan palkkaamiseksi pääministerille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka tulee tehdä yhdessä, eikä varsinkaan tässä maailmanajassa ole sooloilulle sijaa, Ronkainen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aselahjoitukset puolustusministeri Hornet-kalusto ulko- ja turvallisuuspolitiikka Puolustusvoimat Puolustusvaliokunta Sanna Marin Jari Ronkainen Ukraina Presidentti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen ja Ronkainen: Kaksoiskansalaisuuden ehtoja kiristettävä – ”Tosipaikan tullen nämä henkilöt olisivat vakavan valinnan edessä”

Halla-aho, Makkonen ja Rostila keskustelevat ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – pohdintaa Horneteista, Venäjästä, Kiina-riippuvuudesta

Hallituskauden karu tilinpäätös: Valtionvelka räjähtänyt, ostovoima ennätysalhaalla, suomalaisten miljardeja EU:n pakettiin ja huoltosuhde heikkenee entisestään maahanmuuttopolitiikan vuoksi

Marinin hallituksen ministerit löivät läskiksi opposition kysymyksiin vastaamisen – eduskunnan kyselytunnista tuli väistelytunti

Reijonen: Millaisia riskejä pääministeri Marin aiheutti Suomelle harkitsemattomalla hävittäjälausunnollaan?

Reissupääministeri Sanna Marin ehtii Ukrainaan ja vaikka Uuteen-Seelantiin asti sekä viihdeohjelmien vieraaksi – talouskeskustelu kotimaassa ei kiinnosta

Mäenpää haluaa ehkäistä sotakuntoisten ajoneuvojen valumisen ulkomaille
Viikon suosituimmat

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.

Venäläistaustainen mies ajoi väkijoukkoon Ranskassa – kaksi kuoli, useita kriittisessä tilassa
Venäjällä syntynyt 26-vuotias mies ajoi keskiviikkoiltana väkijoukkoon Caenin kaupungissa Ranskan luoteisosassa. Tapahtumapaikalla kuoli kaksi ihmistä ja 10 loukkaantui, heistä 7 sai kriittisiä vammoja. Polisi otti kuljettajan kiinni 20 kilometrin päässä Ouistrehamissa.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Marinin hallituksen aikaan tehty rahoitussopimus päättyy – UNRWA ei saa tukea enää Suomelta
Suomen ja palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:n välillä Marinin hallituksen aikaan tehty monivuotinen rahoitussopimus päättyy, ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kertoo, että uutta tukisopimusta ei tehdä.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.

Keskisarja uutuuskirjassaan: ”Kansanedustajat eivät ole enkeleitä eivätkä piruja vaan inhimillisiä ihmisiä”
Teemu Keskisarja avaa tuoreessa Elämäni eduskunnassa -kirjassa kansanedustajan työtään, kokemuksiaan ja tarinoita kohujen taustalla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










