Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sisäinen turvallisuus edellyttää vahvoja toimia muuttuvassa maailmassa – Nieminen: Suomi ei saa toistaa Ruotsin virheitä

21.05.2026 |09:07

Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen pitää valtioneuvoston selontekoa sisäisestä turvallisuudesta erittäin tärkeänä ja ajankohtaisena, sillä Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti ja pysyvästi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, kansainväliset jännitteet, hybridivaikuttaminen sekä teknologian nopea kehitys näkyvät nyt vahvasti myös Suomen sisäisessä turvallisuudessa.

Kansanedustaja Mira Nieminen korostaa, että nykyisessä tilanteessa ulkoista ja sisäistä turvallisuutta ei voida enää erottaa toisistaan.

– Kokonaisturvallisuuden ajattelu on Suomelle välttämätöntä. Turvallisuus ei tarkoita vain rajojen valvontaa tai viranomaisten toimintaa kriisitilanteissa, vaan myös sitä, että ihmiset kokevat arjessaan turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan, Nieminen toteaa.

Turvallisuus on yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä

Nieminen painottaa, että Suomen vahvuuksia ovat edelleen vahva oikeusvaltio, toimiva demokratia ja korkea luottamus viranomaisiin. Hänen mukaansa nämä eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä, vaan niitä on puolustettava jatkuvasti.

Selonteossa nostetaan esiin useita kasvavia turvallisuusuhkia, kuten vakava nuoriso- ja jengirikollisuus, järjestäytynyt rikollisuus, laiton maahantulo, vihamielinen informaatiovaikuttaminen sekä terrorismin uhka. Niemisen mukaan turvallisuusviranomaisten toimintakyvystä ei voida tinkiä.

– Poliisin, Rajavartiolaitoksen, Tullin, pelastustoimen ja hätäkeskusten merkitys korostuu kaikissa tilanteissa. Turvallisuus on yksi valtion tärkeimmistä tehtävistä, ja viranomaisilla on oltava riittävät resurssit, ajantasaiset toimivaltuudet ja mahdollisuus tehokkaaseen tiedonvaihtoon, Nieminen sanoo.

Turvallisuutta on rakennettava myös ennaltaehkäisevästi

Nieminen nostaa esiin myös yhteiskunnallisen polarisaation ja eriarvoistumisen vaikutukset turvallisuuteen. Hänen mukaansa syrjäytyminen ja alueiden eriytyminen voivat lisätä rikollisuutta ja heikentää yhteiskuntarauhaa.

– Ruotsin kehitys osoittaa, mitä tapahtuu, jos ongelmiin ei puututa ajoissa. Suomessa samaa virhettä ei saa tehdä. Turvallisuutta on rakennettava myös ennaltaehkäisevästi huolehtimalla lasten ja nuorten hyvinvoinnista, kouluturvallisuudesta ja syrjäytymisen ehkäisystä, Nieminen painottaa.

Teknologian kehitys tuo turvallisuuteen myös uusia uhkia. Droonit, kyberuhat ja hybridivaikuttamisen eri muodot edellyttävät viranomaisilta jatkuvaa osaamisen ja suorituskyvyn kehittämistä.

– Sisäisen turvallisuuden tärkein tavoite on säilyttää Suomi luottamuksen yhteiskuntana, jossa ihmiset voivat elää turvallisesti kaikissa oloissa. Turvallisuutta ei rakenneta vasta kriisin aikana, vaan joka päivä ennakoivasti ja määrätietoisesti, Nieminen toteaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Suomi varmistaa kansalaistensa turvallisuuden kaikissa olosuhteissa – Antikainen: ”Olisi suuri virhe nyt avata itärajamme”

05.05.2026 |16:39
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat esittävät uutta tukimuotoa lastensuojelun avohuoltoon – Garedew: ”Jokainen vältetty kiireellinen sijoitus on voitto lapsen turvallisuudelle ja yhteiskunnalle”

05.05.2026 |13:19

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
6.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää