Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Eutanasiakansalaisaloite eduskunnassa ensi torstaina – Juvonen: Oikeus hyvään saattohoitoon on kirjattava lakiin

02.09.2024 |10:40

Kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt eduskunnassa lakialoitteet, joissa esitetään, että oikeus saattohoitoon kirjataan lakiin ihmisen subjektiiviseksi oikeudeksi ja että saattohoitoon on oltava mahdollisuus myös äkillisissä päivystystilanteissa eli kiireellisessä hoidossa. Lakialoitteet ovat jatkumoa hänen aiemmille saattohoito-aloitteilleen.

– Toivon, että tällä kertaa sosiaali- ja terveysministeriössä käsiteltäisiin saattohoitoon liittyvät lakimuutosesitykset hyvin ja nopeasti ja että aiheeseen liittyvät lakiesitykset tuotaisiin eduskunnan käsiteltäviksi. Emme tarvitse enää lisäselvityksiä tai työryhmiä. Viimeisin työryhmän selvitys (Palliatiivisen hoidon laatua selvittäneen projektin loppuraportti (THL ja STM 2022)) on hyvä, Arja Juvonen sanoo.

Eutanasia käsittelyssä torstaina

Saattohoitokeskustelu nousee varmasti esiin myös eutanasiakansalaisaloitteen kohdalla, joka on käsittelyssä eduskunnassa ensi torstaina.

– Toivon, että tämä eduskunta voi jättää jälkeensä inhimillistä lainsäädäntöä ja että jokainen saattohoitoon joutuva ihminen voi luottaa siihen, että kuoleman hetkellä kukaan ei vie pois hänen oikeuttaan saada hyvää ja lempeää saattohoitoa ja kivunlievitystä. Ihmisten luottamusta hyvään saattohoitoon tulee rakentaa Suomessa määrätietoisesti. Itselleni tämä teema on sydämenasia, Juvonen toteaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää