Arvostetun talouslehti Financial Timesin vakiokolumnisti Wolfgang Münchau ennustaa nykymuotoisen EU:n hajoavan. Hän arvelee EU:n pysyvän muodollisesti pystyssä ja muuntuvan pelkäksi vapaakauppa-alueeksi.

Hänen mukaansa EU:n toimintamallit eivät toimi. Ne ovat haitanneet monen eurooppalaisen taloustilannetta.

Hän huomauttaa, että tanskalaisten kansanäänestyksen kielteinen tulos yhdistyä lisää EU:hun ei yllätä. Hän toteaa, ettei kukaan rationaalinen ihminen vaihtaisi toimivia kansallisia järjestelmiä – kuten turvallisuutta – epätoimiviin ylikansallisiin mekanismeihin.

Münchau käy kolumnissaan lävitse myös yhteisvaluutta euroa. Hän kertoo, että tavalliselle italialaiselle euro ei ole onnistunut luomaan juuri lainkaan talouskasvua.

Saman viestin hän kertoo suomalaisille. Suomi on rämpinyt nyt jo kohta neljä vuotta taantumassa. Hänen mukaansa valuuttakurssijoustot olisi tehokkaampi ja nopeampi tapa korjata Suomen taloustilanne. Hän pitää sitä parempana kuin mitä maamme hallitus joutuu nyt yrittämään: palkkaleikkauksin parantamaan kustannuskilpailukykyämme.

Henri Myllyniemi

Tagit