

LEHTIKUVA
Grönroos: Ei ole esitetty mitään järkevää syytä kuntavaalien siirtämiseen – ”Suomen viranomaisilla ollut vuosi aikaa valmistautua”
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo, että kuntavaalien siirtämisen tueksi esitetyt perustelut ovat heikkoja, kuten THL:n tartuntamääriä koskeva malli, jota kutsutaan ”laskuharjoitukseksi”. Grönroos myös huomauttaa, että vaalien siirtäminen on ongelmallista demokratian toteutumisen kannalta, ja se antaa mahdollisuuksia väärinkäytöksille.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tiedotti lauantaina kuntavaalien siirtämisestä. Henriksson ilmoitti päätyneensä ratkaisuun keskusteltuaan asiasta puoluesihteerien kanssa.
Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena ei hyväksy kuntavaalien siirtoa kesäkuulle.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo, että päätös on huono ja kyseenalainen. Grönroos huomauttaa, että useissa maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Espanjassa, vaalit on järjestetty huonosta koronatilanteesta huolimatta. Myös esimerkiksi Hollannissa ja Israelissa lähiaikoina äänestetään vaaleissa.
– Suomen viranomaisilla on ollut jo vuosi aikaa valmistautua, joten ei oikein ole mitään järkevää syytä vaalien siirtämiseen. Jos tahtoa on, vaalit voidaan kyllä järjestää, Grönroos sanoi tänään MTV:n Uutisaamu-ohjelmassa.
Demarien puoluesihteeri vetoaa uuteen tilannetietoon
SDP kannattaa vaalien siirtämistä. Demarien puoluesihteeri Anton Rönnholm vetosi Uutisaamussa terveysturvallisuuteen ja uuteen tilannetietoon, jotka hänen mukaansa puoltavat vaalien lykkäämistä.
– Meille voisi myös tulla ongelmia, että karanteenissa oleville ei voitaisi järjestää kotiäänestystä, Rönnholm sanoi, tosin jättäen mainitsematta, että kotiäänestyksen järjestämiseen ja muihinkin toimenpiteisiin on ollut vuosi aikaa valmistautua.
Kuntavaalien ajankohta ei tule yllätyksenä kenellekään.
Riskien kasvamisella spekulointi ei riitä perusteluksi
Grönroos sanoo, että vaalien siirtämisen perustelut ovat olleet heikkoja. Siirtämisen syyksi puoluesihteerien ja oikeusministerin kokouksessa esitettiin esimerkiksi THL:n tartuntamääriä koskeva malli, jota kutsutaan ”laskuharjoitukseksi”.
– Mallia suuremmassa osassa oli vielä THL:n Markku Tervahaudan lausunto, jonka mukaan kesäkuussa on todennäköisesti parempi aika vaaleille kuin huhtikuussa. THL:n Mika Salminen puolestaan vakavalla äänellä sanoi, että riskit ovat kasvaneet. Tämä sai monet kokouksessa ajattelemaan, että tilanne on nyt muuttunut ja vaalit pitää siksi perua. Itse totesin, että ei se kelpaa syyksi vaalien siirtämiseen, jos vain spekuloidaan, että riskit ovat kasvaneet, Grönroos sanoo.
Nukkuvien puolue kiittää
Grönroos huomauttaa, että vaalien siirtäminen on ongelmallista ensinnäkin demokratian toteutumisen kannalta. Samalla se antaa mahdollisuuksia monille väärinkäytöksille.
– Kun vaaleja lähdetään siirtämään puolitoista kuukautta ennen vaalipäivää, se avaa spekulaatiot sille, onko taustalla eräiden puolueiden tavoite pelata tilannetta heille edulliseen suuntaan. Entä uskaltavatko seuraavissa vaaleissa ehdokkaat enää valmistautua vaaleihin, jos on olemassa se vaara, että vaalit siirtyvät? Tilanne on vähän samanlainen kuin jos jääkiekko-ottelussa ei olisi tiedossa, kuinka monta erää pelataan.
Grönroos arvioi, että vaalien siirtäminen saattaa vaikuttaa negatiivisesti myös äänestysaktiivisuuteen.
– Nukkuvien puolue varmasti ainakin hyötyy, sillä kyllä tämä syö demokratian uskottavuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- nukkuvien puolue valmistautuminen vaalien siirtäminen Mika Salminen Markku Tervahauta korona uskottavuus Antton Rönnholm viranomaiset THL Kuntavaalit Demokratia perussuomalaiset SDP Simo Grönroos hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen julkaisi paljonpuhuvan kuvan – ”Pähkähulluista luvuista tehtiin tekosyy kuntavaalien siirrolle”

Hallituksen ministereillä 65 erityisavustajaa – Suomen Uutiset selvitti palkkoja: Jopa lähes 8 000 euroa kuukaudessa

Perussuomalaisten kannatus vahvistuu kunnissa – keskustan alamäestä puhuminen tuottaa tuskaa edustaja Kurviselle

Kuntavaalit siirtyvät, epäonnistuneen oikeusministerin toiminta nostattaa rajua kritiikkiä – ”Vaalien turvallinen järjestäminen sitten jäikin vähän puolitiehen”

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri vastustaa kuntavaalien siirtämistä: ”Onko kyse puhtaasti politikoinnista?”

Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi?”

Antikainen: Kuka maata johtaa ja miksi pääministeri ei suostu kommentoimaan vaalien siirtoa?

Ranne kuntavaalien siirrosta: ”Poliitikon pitää tunnistaa pajunköysi, kun hänelle sitä syötetään”
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










