Tagi: vaalien siirtäminen

PS ARKISTO

Suomen rokotehankinnat EU:n yhteishankintojen kautta ovat kompastelleet ja takkuilleet. Rokotteiden saaminen on viivästynyt ja edelleen on epäselvää, kuinka nopeasti ja kuinka paljon suomalaisia saadaan rokotettua kesään mennessä. Monissa muissa EU-maissa on tehty yksilöllisempiä ratkaisuja, ja tuloksetkin ovat olleet sen mukaisia.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kaikki eduskuntapuolueet – perussuomalaisia lukuunottamatta – päättivät viikonloppuna alustavasti kuntavaalien siirtämisestä kahdella kuukaudella. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos kertoo nyt, kuinka helmikuussa puoluesihteerien ja oikeusministeriön työryhmän kokouksissa asiat alkoivat saada outoja piirteitä: lopulta vaalien siirtämisen syyksi kelpasivat THL:n virkamiesten esittämät arvailut.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Koronan vuoksi suomalaiset ovat eläneet jo vuoden ajan epänormaalissa tilanteessa, millä on useita erilaisia vaikutuksia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho nostaa uutena näkökulmana ja huolenaiheena esille polarisaation ja yhteiskunnallisen jännitteen, jota pitkittyvä epänormaali tila synnyttää.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo, että kuntavaalien siirtämisen tueksi esitetyt perustelut ovat heikkoja, kuten THL:n tartuntamääriä koskeva malli, jota kutsutaan ”laskuharjoitukseksi”. Grönroos myös huomauttaa, että vaalien siirtäminen on ongelmallista demokratian toteutumisen kannalta, ja se antaa mahdollisuuksia väärinkäytöksille.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/YLE

Huhtikuun kuntavaaleihin on enää puolitoista kuukautta, mutta edelleen on hieman epäselvää, ollaanko vaaleja sittenkin siirtämässä. Pääministeri Sanna Marin vihjaili tänään Ylen A-Talk-ohjelmassa, että kuntavaaleja ei ehkä tulekaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kuitenkin huomautti, ettei mikään viranomainen ole antanut ymmärtää, että vaalien järjestäminen ei olisi mahdollista.  Lue lisää >