

LEHTIKUVA
Juvonen: Miksi vaalit pitää siirtää, mutta bussissa saa matkustaa ilman maskia?
Hallituksen päätös siirtää vaalit on kyseenalainen, kun sen suhteuttaa hallituksen aikaisempaan suhtautumiseen toimenpiteisiin, joilla tartuntamääriä olisi voitu rajoittaa.
– Hiljattain julkisuuteen nousi tapaus, jossa bussimatkustaja oli tartuttanut kymmenittäin muita matkustajia. Perussuomalaiset esittivät eduskunnassa tartuntatautilain muutoksen yhteydessä jo helmikuun alussa, että joukkoliikenteessä liikennöitsijä voisi päättää maskipakosta. Hallituspuolueet, KD ja Liike Nyt äänestivät esitystä vastaan, kokoomus tyhjää. Nyt tilanne on hallituksen mielestä niin paha, että vaalit pitää siirtää. Käsi sydämellä, hyvä hallitus, oletteko tehneet tähän mennessä kaiken voitavanne tartuntojen leviämisen estämiseksi? perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kysyy.
Hallituksella vuosi aikaa valmistautua
Vaalien siirtäminen on poikkeuksellinen ja ennenkuulumaton toimenpide.
– Muissa maissa vaalit on järjestetty normaalisti, vaikka tartuntatilanne on ollut pahempi kuin Suomessa tällä hetkellä. Millainen poru olisi noussut siitä, jos Yhdysvalloissa presidentinvaaleja olisi siirretty?
– Suomessa hallituksella on ollut vuosi aikaa pohtia, kuinka vaalit voitaisiin järjestää turvallisesti. Keinoja on lukuisia, kuten ennakkoäänestysajan pidentäminen, sähköinen äänestys tai vaikkapa ulkona tapahtuva drive in -äänestys. Miksi hallitus ei ottanut esimerkiksi näitä keinoja käyttöön tai ylipäänsä tehnyt mitään?Juvonen ihmettelee.
Missä pakollinen testaus rajoilla?
Hallituksen toiminta koronatartuntojen torjunnassa on ollut leväperäistä ja poukkoilevaa.
– Virusmuunnosten leviäminen Suomeen olisi pystytty välttämään tai ainakin tartuntaketjut saada hallintaan, jos pakollinen testaus rajoilla olisi otettu käyttöön, kuten useimmat muut maat ovat jo tehneet jo aikoja sitten. Suomi ei edellytä edes ennalta hankittuja testitodistuksia maahan saapujilta, kuten muut EU-maat lähes poikkeuksetta tekevät.
– Hallituksen toiminnan onnistumisen voi tiivistää yhteen lauseeseen. Miksi vaalit pitää siirtää, mutta bussissa saa edelleen matkustaa ilman maskia? Juvonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tartuntamäärät valmistautuminrn pakkotestaus vaalien siirtäminen suojamaski leviäminen korona Rajavalvonta Kuntavaalit perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen julkaisi paljonpuhuvan kuvan – “Pähkähulluista luvuista tehtiin tekosyy kuntavaalien siirrolle”

Kuntavaalit siirtyvät, epäonnistuneen oikeusministerin toiminta nostattaa rajua kritiikkiä – “Vaalien turvallinen järjestäminen sitten jäikin vähän puolitiehen”

Grönroos: Ei ole esitetty mitään järkevää syytä kuntavaalien siirtämiseen – ”Suomen viranomaisilla ollut vuosi aikaa valmistautua”

PS-johto: Kuntavaaleja ei tule siirtää

Kotimaisesta nenäsumutteena annettavasta koronarokotteesta voisi tulla vientimenestys – Juvonen: “Missä viipyy valtion rahoitus?”

Juvonen haluaa eduskuntaan selkokielisen kyselytunnin: “Jokainen voi harjaantua puhumaan myös selkokielellä”
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.