

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri vastustaa kuntavaalien siirtämistä: ”Onko kyse puhtaasti politikoinnista?”
Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ei näe THL:n laskuharjoituksen perusteella todellista aihetta kuntavaalien siirtämiseen ja ihmettelee, onko vaalien siirrossa oikeasti kyse puhtaasti politikoinnista. Perussuomalaisten kanta vastustaa vaalien siirtoa saa taakseen piirin vankkumattoman tuen.
Valtioneuvosto on todennut 1.3.2021 yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan maanantaina 1. maaliskuuta, että maassa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot. Poikkeusolot tulivat voimaan heti.
Valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa säädetään poikkeusoloksi vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti. Suomen väkiluku vuoden 2021 alussa oli reilut 5,5 miljoonaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 5.3.2021 päivitetyn ”tilannekatsaus koronaviruksesta” mukaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 767, erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä on 105, perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä on 96 ja teho-osastoilla olevia potilaita on 38.
– Koko Suomen alueella. Väestömäärä on reilut 5,5 miljoonaa. Numerot eivät valehtele, eikä niissä ole tulkinnanvaraa. Vuoden 2018 aikana influenssaan kuolleita raportoitiin tasan 700 ihmistä. Kysymys kuuluu: onko meillä todella, aidosti päällä tällainen pandemia? kysytään Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin tiedotteessa.
Ei todellisia perusteita vaalien siirtämiseen
Nyt Suomessa ollaan tilanteessa, jossa vaaleja ollaan mahdollisesti siirtämässä. Perusteena on nopeasti pahentunut koronatilanne sekä selkeä huoli vaalien terveysturvallisuustilanteesta. THL:n Mika Salmisen kommentin (Yle 7.3.2021) mukaan ennustemalli, johon päätös suurelta osin nojaa, on lähinnä laskuharjoitus eikä tule tietenkään noin toteutumaan.
– Oma lukunsa on, että koronatilanne saatiin pahenemaan sallimalla kotimaan sisäinen liikkuminen koululaisten hiihtolomien aikana, toinen syy on rajojen vuotaminen. Pohjois-Suomessa sisäisellä liikenteellä kiihdytettiin korona uudelleen vauhtiin jo toisen kerran alkaneena vuonna. Poikkeusolosuhteiden julistaminen tarkoittaa sitä, että Suomen perustuslain 23 § voidaan ottaa käyttöön kuntavaalien siirtämiseksi.
– Onko meillä olemassa todelliset perusteet vaalien siirtämiseen, vai onko kyse puhtaasti politikoinnista? Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ei näe lukujen valossa perusteltuja syitä vaalien siirtämiselle. Perussuomalaisten kanta vastustaa vaalien siirtoa saa piirin vankkumattoman tuen, todetaan piirin tiedotteessa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuntavaalien siirto Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri Kuntavaalit 2021 koronaepidemia Mika Salminen koronavirus THL perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


“Totta kai järjestetään”, ”ehdottomasti pidettävä ajallaan”, “hieman törkeää” – Näin puheet kuntavaaleista muuttuivat

Tynkkynen julkaisi paljonpuhuvan kuvan – ”Pähkähulluista luvuista tehtiin tekosyy kuntavaalien siirrolle”

Halla-aho kysyy oikeusministeri Henrikssonilta: ”Mikä on epidemiologinen perustelu sille, että myös ehdokaslistojen jättöaikaa ollaan pidentämässä?”

Grönroos: Ei ole esitetty mitään järkevää syytä kuntavaalien siirtämiseen – ”Suomen viranomaisilla ollut vuosi aikaa valmistautua”

Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi?”

Antikainen: Kuka maata johtaa ja miksi pääministeri ei suostu kommentoimaan vaalien siirtoa?

Ranne kuntavaalien siirrosta: ”Poliitikon pitää tunnistaa pajunköysi, kun hänelle sitä syötetään”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













