

MIKA RINNE
Hakkarainen: Suomi alkaa olla miehitetty maahanmuuttajilla
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen mielestä Suomi alkaa olla miehitetty maa, koska maahanmuuttajien määrä on paisunut liian suureksi.
– Turvapaikanhakijoista 85 prosenttia on miehiä ja he toimivat, niin kuin miehitetyssä maassa tapahtuu. Rikoksia tehdään ja niiden määrä vain lisääntyy. Vaikka valtamedia hyssyttelee tosiasioita, niin esimerkiksi poliisista on otettu minuun nimettömänä yhteyttä ja kysytty, että miksi asioista ei kerrota kuten ne ovat, Hakkarainen kertoo.
”Ukot huutelevat tyttölasten perään”
Hakkarainen puhui Jyväskylässä lauantaina järjestetyssä maahanmuuton vastaisessa mielenosoituksessa. Hän sanoi, että puolueen täytyy toimia yhteistyössä hallituksessa, mutta se ei tarkoita vaikenemista maahanmuuton ongelmista.
– Monet ihmiset ovat olleet minuun yhteydessä. Vanhemmat eivät uskalla päästää lapsiaan yksin kouluun vaan vievät heidät sinne autolla. Lapset pelkäävät ja vanhemmat joutuvat suojelemaan heitä, koska vieraat ukot huutelevat ja viheltelevät tyttölasten perään. Tätä ei saisi joidenkin mielestä sanoa ääneen, mutta minun suuta ei tukita, Hakkarainen jyrähtää.
”Maaliskuussa aletaan leikkaamaan
turvapaikanhakijoiden etuisuuksia”
Turvapaikkapolitiikan muuttamista vaikeuttaa Hakkaraisen mukaan aikaisemmin tehdyt virheet.
– Edelliset hallitukset ovat saattaneet meidät tähän kestämättömään tilanteeseen. Perussuomalaiset eivät ottaisi turvapaikanhakijoita, mutta kätemme ovat sidotut aikaisemmin tehtyjen sopimusten takia. Meillä on kreikkalainen laskutikku takataskussa, jos maahanmuuttoa pidetään rikkautena.
Hakkarainen muistuttaa, että sopimuksista huolimatta perussuomalaiset ja hallitus tekevät koko ajan työtä maahanmuuton kuriin saamiseksi.
– Teemme mitä pystymme, mutta asioita ei muuteta hetkessä. Esimerkiksi ensi maaliskuussa aletaan leikkaamaan turvapaikanhakijoiden etuisuuksia, joten eiköhän se hillitse osaltaan turvapaikkaturismia, Hakkarainen uskoo.
Hakkarainen varoittaa Natosta
Suuri muutos maahanmuuton kehityksen kääntämisessä takaisin oikeaan uomaan, edellyttäisi Hakkaraisen mielestä irtautumista EU:sta.
– Silloin päätösvalta olisi jälleen meillä. Voisimme tehdä rajatarkastuksia tarpeen mukaan ja pakolaisvirta loppuisi siihen, Hakkarainen toteaa.
EU:sta irtautuminen olisi Hakkaraisen mukaan kallis ratkaisu, mutta ei kuitenkaan niin kallis kuin hallitsemattomasta maahanmuutosta koituva lasku. Nato-jäsenyydestä haaveileville Hakkarainen haluaa laittaa jäitä hattuun.
– Jos menemme Natoon, niin Venäjä suuttuu ja aukaisee rajat. Silloin sieltä tulee miljoona afgaanipakolaista meidän elätettäväksi. Mitä sitten tehdään, jos olemme jo nyt vaikeuksissa maahanmuuton takia? Hakkarainen kysyy.
Mielenosoitus veti väkeä
Jyväskylän mielenosoitukseen osallistui toistasataa ihmistä, jotka vastustavat Suomen hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa. Jyväskyläläiset Paula Holappa ja Pirkko Rastas osallistuivat rauhallisesti sujuneeseen tapahtumaan.
– Rajat pitää saada kiinni, koska meille tulee liikaa turvapaikanhakijoita. Turvapaikkaturismille pitää panna piste ja poistaa maahamme väärin perustein tulleet, Holappa vaatii.
– Suomalaiset voivat itse huonosti. Meillä on paljon työttömyyttä. Omista kansalaisista täytyy huolehtia ennen kuin maahanmuuttajista, Rastas huomauttaa.
Maahanmuutto hallitsematonta
Jyväskyläläiset Pauliina Siltala ja Tuomo Mäkinen jakoivat mielenosoittajille hernekeittoa perussuomalaisten soppatykistä.
– Maahanmuutto on erittäin hallitsematonta. Lisää väkeä tulee koko ajan ja sen takia joudutaan kiristämään suomalaisten oloja ja se menee jo riiston puolelle, Siltala arvostelee.
– Hernekeittoa on jaettu runsaat sata annosta, joten maahanmuuton vastustajia on paljon liikkeellä. Meidän sanoma on selvä eli rajat täytyy laittaa kiinni, Mäkinen sanoo.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen: Reumasairaalan rahat valuivat terroristeille

Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät”

Niikko: Maahanmuutto mitätöi valtiontalouden kulukuurin

Savolaiskylä torjuu turvapaikkaturistit: ”Itku pääsee, jos pakotetaan ottamaan pakolaisia”

Ministeri Mäntylä Huomenta Suomessa: ”Turvapaikanhakijoista miljardikustannukset – näin ei voi jatkua”

Hakkarainen tulistui Nizzan 86 kuolonuhria vaatineesta rekkaiskusta – joutuu itse syytettyjen penkille
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













